Aihearkisto: Kaupungit

Unelmien lomamatka Floridassa

florida

Florida on varmaan yksi USA:n eniten matkustettu osavaltio, jossa turistit pääsevät näkemään ja kokemaan Amerikan parhaat puolet. Kyseessä on Yhdysvaltojen eteläisin osavaltio ja Florida sijaitseekin pääosin niemimaalla. Kyseinen osavaltio tarjoilee matkailijoille valtavasti erilaisia elämyksiä sekä aktiivimahdollisuuksia. Lomalla Floridassa, voit yhdistää palmujen alla makoilun, shoppailun ja mahtavat ruokaelämykset helposti. Kyseinen kohde onkin etenkin rantalomailijoiden mieleen, sillä hiekkarantoja osavaltiossa riittää sekä aurinko paistaa takuulla ympäri vuoden. Joskus kyseisestä osavaltiota voidaankin kutsua ihan eläkeläisten paratiisiksi, sillä nämä edellytykset Florida täyttää kaikin puolin. On sanomattakin selvää, miksi kyseisen osavaltion lempinimi on Sunshine State eli auringonpaisteen osavaltio.

Unelmakohteet

Floridan tunnetuimpiin kaupunkeihin ja lomakohteisiin kuuluvat takuulla kaikille tuttu Miami, joka on etenkin tunnettu South Beach Miami nimisestä ranta-alueestaan. Tällä alueella matkailija voi myös bongata lukemattoman määrän pilvenpiirtäjiä. Toinen hieman Miamia rauhallisempi lomakohde on Fort Lauderdale, josta takuulla löytyy jokaisen shoppailijan unelma, eli yksi maailman suurimmista ostoskeskuksista. Kolmas todella tunnettu niin shoppailu kuin myös lapsiperheiden suosikki on Orlando, mistä löytyvät Walt Disney World sekä tietenkin Universal Studios. Orlando on takuulla sellainen paikka, jossa perheen pienimmät viihtyvät siinä samassa missä vanhemmatkin. Lisäksi jos mieli tekee nähdä amerikkalaisten aitoa lomailu fiilistä paikassa, jossa turisteja ei ole niin paljon, kannattaa suunnata nokka kohti Fort Pierceä. Kyseisestä kaupungista löytyy nähtävää ja tekemistä aivan takuulla, vaikka koko perheelle.

Miten toteutan matkan?

Yksi todella mukava tapa tutustua kerralla koko osavaltioon on matkustaa osavaltion toiseen päähän, jonka jälkeen ottaa auto alle esimerkiksi Hertziltä ja ajaa läpi Floridan pysähdellen itselleen mieleisiin paikkoihin. Ajomatka ei ole mikään älytön, eli matkustaminen onnistu esimerkiksi lähtemällä Orlandosta tämän kaupungin nähtävyyksien tutustumisen jälkeen, ajaa muutama tunti shoppailijoiden sekä eläkeläisten paratiisiin eli Fort Lauderdaleen. Täällä pääset takuulla tuhlaamaan loma pottiasi lukuisissa ostospaikoissa. Lisäksi, jos lomapotista on puutetta, voi sitä helposti kerryttää kasinolla slottipelejä pelatessa. Yksi tykätyimmistä peleistä kertoo varmasti suurimmalle osalle tutusta Jimi Hendrixistä. Tämä Jimi Hendrixin peli takaa teemallaan viihdettä yhdelle jos toisellekin. Kun lomarahat on käytetty ja aika rentoutumiseen on tullut kannattaa kytkintä nostaa ja suunnata nokka kohti Miamia, joka takuulla on ihan kaikille tuttu kaupunki! Täällä voit nauttia lomasta auringonpaisteessa ja uusia makuelämyksiä kerätessäsi.

Floridan tarjonta on loputon, joten tästä johtuen ei ole yhtä ja oikeaa aikaa matkustaa kyseiseen osavaltioon. Kesät Floridassa ovat kuumia sekä kosteita, talvet taas vastaavat Suomen kesää. Osavaltion eteläkärki onkin luokiteltu ilmastoltaan trooppiseksi, kun taas muualla Floridassa ilmasto on subtrooppinen. Suomalaiselle paras aika matkustaa Floridaan on talvikauden aikana, jolloin ilmasto on miellyttävän lämmin ja trooppisia myrskyjä ei ole liikkeellä. Atlantilla hurrikaanikausi ajoittuu heinäkuun sekä marraskuun välille, jolloin Floridaankin saattaa rantautua myrskytuulia.

Muistathan myös Yhdysvaltojen yleisen tippaamis käytännön. Yhdysvalloissa tipin jättäminen ei ole vapaaehtoista. Floridassa palvelupalkkiota jätetään noin 15 – 20 prosenttia laskun verottomasta loppusummasta. Baaritiskillä hyvä nyrkkisääntö tipin jättämiseen on euro yhtä drinkkiä kohden. Taksissa on hyvä pyöristää summa seuraavaan tasalukuun, laukun kantajille sekä auton parkkeeraajille tipiksi riittää muutamakin dollari. Myös hotellisiivoojalle on kohteliasta jättää pari dollaria per nukuttu yö! Matkustaessasi suomesta Floridaan, tulee sinun täyttää sähköinen matkustuslupa. Tämä on pakollinen ihan jokaiselle matkaajalle, jos sinulta ei löydy Yhdysvaltojen viisumia. ESTA on automaattinen järjestelmä, minkä avulla viranomaiset varmistavat henkilöiden kelpoisuuden matkustaa Yhdysvaltoihin.

Toivottavasti sait kirjoituksesta ideoita seuraavaa matkaasi varten. Florida on yksi must matkakohteista, eikä tule pettämään minkään ikäistä matkaajaa!

Vinkit matkailijoille Dubliniin, osa I

Dublin, tuo Vihreän Saaren eli Irlannin pääkaupunki, on monen suomalaisen unelmamatkakohde. Dublinista löytyykin aivan jokaiselle vierailijalle jotain mielenkiintoista. Historiaan menneisyyteen rakastuneille on esimerkiksi tarjolla useita museoita, joista osaan on jopa ilmainen pääsymaksu. Kulttuurin ja musiikin ystäville löytyy mielenkiintoisia näyttelyitä, teatteria ja tapahtumia. Useat maailmantähdet pysähtyvät Dublinissa kiertueillaan, ja lähestulkoon jokaisessa pubissa on tarjolla live-musiikkia joka iltana aivan ilmaiseksi. Pubeista saa myös herkullista carvery-pubiruokaa, ja Dublinin ravintola- ja kahvilatarjonta on erinomainen. Dublin tarjoaa myös upeat shoppailumahdollisuudet ja värikästä yöelämää, sen liikenneyhteydet ovat hyvät keskustan ulkopuolella oleviin suloisiin pikkukaupunkeihin ja lisäksi kaupungissa on hyvät koulutus- ja työmahdollisuudet. Saarella saattaakin helposti törmätä muihin suomalaisiin, jotka ovat töissä taikka opiskelemassa yhdessä sen monista yliopistoista.

dublin2Tarkoituksenamme on aloittaa pieni juttusarja keskittyen siihen, mitä Dublin voi tarjota turisteille. Jos kiinnostusta löytyy, niin voimme myös kirjoittaa hieman Irlannin muista kuuluisista kohteista, kuten Cliffs of Moher -kallioista, länsirannikon helmistä kuten Galway ja Sligo ja Pohjois-Irlannin hurjasta historiasta.

Aloitetaan kuitenkin aivan perusjutuilla ja yleisellä tiedolla Dublinista.

Miten Dubliniin pääsee Suomesta?

Finnair tarjoaa suoria lentoja Helsingistä Dubliniin tällä hetkellä 6 kertaa viikossa.

Lisäksi muun muuassa Norwegianin, SAS:n ja British Airwaysillä pääsee Dubliniin vaihdolla esimerkiksi Kööpenhaminan, Tukholman tai Lontoon kautta.

dublin1

Yleistä matkatietoa turisteille

  • Ota huomioon, että bussikuskit eivät hyväksy seteleitä ja odottavat usein tasarajaa maksuksi! Jos matkasi maksaa esimerkiksi 1,60 euroa ja sinulla on vain 2 euron kolikko, antaa bussikuski sinulle 0,40 euron arvoisen lipukkeen takaisin. Rahan voit lunastaa Dublinin paikallisliikenteentoimistosta O’Connell Streetistä.
  • Irlantiin matkatessasi tarvitset sähkölaitteiden käyttöön adapterin, samanlaisen kuin Isossa-Britanniassa tarvitaan (230 volttia)
  • Hanavettä on turvallista juoda, tosin maku vaihtelee hieman alueesta riippuen. Jos tilaat hanavettä ruuan yhteydessä, on se useimmiten ilmaista.
  • Tippiä ei ole pakko jättää, mutta sitä arvostetaan paljon.
  • Yleisimmillä korteilla voi maksaa pubeissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Jotkut pubit ja pienet kahvilat voivat vaatia 5 tai 10 euron minimiostosta kortin hyväksymiseen. Pankkiautomaatteja löytää melkein joka kadulta keskustassa, ja myös useimmissa pienissa Spareissa, Centroissa ja muissa R-Kioskin tyylisissä kaupoissa on myös automaatti sisällä.
  • Irlannissa kello on kaksi tuntia Suomen aikaa jäljessä.

Parhaat shoppailupaikat Lontoossa

Lontoo on yksi kaikkien aikojen lempparikohteista, ja monet menevät sinne juuri shoppailemaan. Tähän on hyvä syy, sillä Lontoo on täynnä mahtavia shoppailumahdollisuuksia, kaiken tyylisille ihmisille. Tänään käymme läpi parhaat ostospaikat, joissa kannattaa ehdottomasti vierailla, mikäli Lontooseen eksyy. Pieni varoituksen sana taitaa olla paikallaan, sillä näistä paikoista harva kävelee ulos, ostamatta yhtään mitään.

  1. TKMaxx

Tämä paikka on oikea aarrearkku, josta voi löytää niin paljon ihania juttuja, laadukkaita sellaisia. TKMaxx:in konseptiin kuuluu, että kauppa myy merkkituotteita, mutta parhaillaan hinnasta on otettu pois jopa yli puolet alkuperäisestä. Usein nämä liikkeet ovat lajiteltu vaatteiden ja kenkien osalta kokojärjestykseen, jotta kaupasta on helppo löytää itselleen sopivia vaatteita. Samaa vaatetta ei TKMaxxista välttämättä löydy kaikkia kokoja, ja jokaisen liikkeen valikoima on yksilöllinen.  Jokainen ostosreissu on siis kuin seikkailu, koskaan et tiedä, löytyykö reissulla vaikka mitä, vai ei sitten yhtään mitään.

2. Primark

Primark on kauppa, jota ei voi jättää mainitsematta, kun on kyse shoppailusta Lontoossa. Tämä edullisten vaatteiden taivas, pitää sisällään kaiken meikeistä ja kodin tavaroista valtavaan valikoimaan kenkiä ja vaatteita. Löydätpä Primarkista karkkiakin. Parasta Primarkissa on hinta. Tämä kauppa myy muotivaatteita, mutta mahdollisesti jopa puolet halvemmalla, kuin muut edulliset kaupat. Jos et ole varovainen, saatat kävellä ulos Primarkista useamman jättikokoisen paperikassin kanssa.

3. Lontoon tavaratalot

Lontoo on oikea luksustavaratalojen kaupunki. Sieltä löytyy Selfridges, Harrods, Marks&Spencer, Harvey Nichols, Debenhams, sekä Liberty. Varmasti paljon muitakin, mutta tässä suosituimmat. Jokainen tavaratalo on jo itsessään nähtävyys. Ne ovat täynnä kaikkea mahdollista, yleensä kalliilla hinnoilla. Harrods on ehdottomasti klassisin tavaratalo Lontoossa, ja siellä kannattaa piipahtaa, vaikka mitään ei ostaisikaan.

4. Topshop

Topshop on täynnä muotivaatteita, niin edullisemmalla kuin hieman kalliimmallakin hinnalla. Uskomattoman iso kauppa pitää sisällään huikean valikoiman kenkiä, asusteita, ja kivoja vaatteita. Topshop löytyy esimerkiksi Oxford Streetiltä.

5. Regent Street & Bond Street

Nämä kaksi ostoskatua ovat täynnä merkkivaatteita, niin oikeita luksusmerkkejä kuin hieman halvempiakin merkkejä. New Bond Streetiltä löydät myös Victoria’s Secret -liikkeen, jossa kannattaa käydä, jos et ole ennen kyseisessä liikkeessä vieraillut. Regent Streetiltä taas löydät suosittuja merkkejä, aina Hollisterista Burberryyn. Myös ikoninen lelukauppa Hamley’s löytyy tämän kadun varresta.

6. Camden Lock Market

Camden on yksi Lontoon eloisimmista kaupunginosista, joka on täynnä nykykulttuuria. Jos etsit jotain erikoista, löydät sen mitä luultavimmin Camdenista. Camdenin markkinat, ovat etenkin uskomattoman ruokatarjontansa osalta ainutlaatuiset. Varaa mukaan hieman käteistä, ja nauti etnisen ruoan tarjonnasta markkinoilla. Voit syödä mitä tahansa intialaisesta ruoasta pizzaan, ja eksoottisiin jälkiruokiin.

Jännittävä Hong Kong

Yhä useampi matkailija haluaa suunnata lomillaan Eurooppaa pidemmälle. Nykyään lennot kauemmaskaan, eivät ole huomattavasti kalliimpia, ottaen huomioon matkan pituuden. Yksi suosiotaan kasvatteneistav matkakohteista, on yksi Kiinan suurkaupungeista, Hong Kong. Yli seitsemän miljoonan ihmisen asuttama kaupunki, on täynnä vilinää, kulttuuria, ja korkeita rakennuksia. Hong Kong ei ole pinta-alaltaan kovinkaan suuri, ollakseen todella iso kaupunki. Se on kokoluokaltaan yhtä laaja alue, kuin Suomessa pääkaupunkiseutu. Kaupunki on itsehallinnollinen alue, vaikka kuuluukin Kiinaan. Sen vuoksi, esimerkiksi rahapelit, ja vedonlyönti ovat suosittuja Hong Kongin alueella.

Ilmasto on kaupungissa on miellyttävä, tosin kesäisin saattaa olla suomalaiseen makuun liian kuumaa, ja ilma on kesäkuukausina melko kostea. Talvet ovat kylmempiä, ja kuivempia. Monen matkailijan mielestä paras ajankohta lomalle olisi keväällä tai syksyllä, kun sää on kaikkein neutraalein, ja miellyttävin. Kaupungissa riittää nähtävää jokaiselle matkailijalle, mutta valitettavasti hintataso on viime vuosina noussut melko paljon.  Hong Kongissa voit shoppailla merkkivaateita, nauttia katumarkkinoiden ainutlaatuisesta tunnelmasta, tai vaikka vierailla ikivanhassa kiinalaisessa temppelissä. Käy reissulla ainakin Victoria Harbourissa, joka on etenkin auringonlaskun aikaan, uskomattoman kaunis. Mikäli etsit shoppailtavaa, lähde Hollywood Roadille, jonka varrella on kasapäin kauppoja, joista voit ostaa miltei mitä vaan mieleesi tulee. Lisäksi kannattaa vierailla Victoria Peakissa, joka on jopa 500 metriä korkea vuori, jonka huipulta ovat huikeat näkymät. Vuorelle pääsee vanhanajan raitiovaunulla.

Praha Unelmien kaupunki!

Praha, unenomaista tunnelmaa, hämäriä kaasuvaloin valaistuja kujia, tunnelmallisia kahviloita ja vanhan Itä-Euroopan rappioromantiikkaa! Matkakohde esittelyssä on hurmaavan satumainen Tšekin pääkaupunki Vltavajoen rannalla.

Kaupungin keskusta henkii historiaa ja vaikka paikka onkin lähes vuoden ympäri täynnä turisteja, siinä on silti jotain täysin omanlaista ja ihmeellistä taikaa, mitä ei voi tavoittaa missään muualla.

Sijainti Vltavajoen vehreässä laaksossa, antaa myös oman vahvan mausteensa, jossa on aistittavissa vanhaa Keski-Eurooppalaista kulttuuria, kommunismia ja slaavilaisen luonteenlaadun melankoliaa.

charles bridge

Musiikki kuuluu Prahan katukuvaan todella vahvasti, antaen sille oman erikoislaatuisen säväyksensä, joka lähentelee jopa tunnelmaa jota voi löytää esimerkiksi New Orleansista Yhdysvalloista. Prahan katuja kulkiessa, musiikki on läsnä joka ikisen nurkan takana ja jokaisella aukiolla. Siitä muodostuukin iso osa Prahan ilmapiiriä, josta ei voi olla pitämättä!

Historiasta ja arkkitehtuurista pitävälle Praha on täyttä unelmaa. Mihin tahansa katseensa tässä kauniissa kaupungissa kääntää, esiin tulee lukematon määrä ihmiskunnan historiaa, taidetta ja arkkitehtuuria sen kaikissa eri muodoissa.

Illalla auringon laskiessa ja himmeiden katuvalojen syttyessä Praha muuttuu jos mahdollista, vieläkin tunnelmallisemmaksi ja salaperäiseksi. Kapeat kujat houkuttelevat tutkimusmatkailemaan samalla kun Vltavajoelta käy hento tuulenvire. Miellyttävää on myös se, että Praha on yksi Euroopan turvallisimpia pääkaupunkeja, joten iltaisin tai jopa yölläkään ei ole vaarallista liikkua ulkona.

Praha1

Rohkaisemmekin liikkumaan, katselemaan, kuuntelemaan ja haistelemaan koko atmosfääriä avoimin mielin, silloin Praha antaa parastaan ja saa suorastaan rakastumaan siihen! Jos et pidä liikaa kiirettä ja kuljet uteliaana, saatat päätyä mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin. Miltä kuulostaisi päätyä pimeällä kujalla sijaitsevalle teehuoneelle joka henkii Zen-tunnelmaa, entäpä dadaismiä henkivä Loreto…oletko valmis tämän oudon paikan tunnelmaan tai ehkäpä paikallisten työmiesten suosima rähjäinen kuppila, joka on pysynyt ennallaan satoja vuosia. Jos pidät kulttuurista, taiteesta, arkkitehtuurista, kirjoista, ajanpatinasta ja hyvästä Itä-Eurooplaisesta ruuasta, Praha on juuri oikea paikka sinulle. Koko kaupunkia ympäröi tunnelma, jota voi vain kuvailla sanoilla Bohemian Chic!

Amsterdam

Euroopan keskellä sijaitseva suurkaupunki, Amsterdam houkuttelee joka vuosi miljoonia matkustajia. Kaupunki on tunnettu niin kulttuurista, kuin vilkkaasta yöelämästäkin. Amsterdamista löytyy jokaiselle jotakin.  Seikkaile kaupungin kauniilla kaduilla joko pyörällä tai kävellen. Useimmat turistikohteet sijaitsevat keskustan alueella, kävelyetäisyydellä toisistaan. Kaupunki on tunnettu pyöristään, ja pyöräilijöistään, siellä onkin lähes tulkoon miljoona pyörää. Amsterdamissa vierailevan kannattaa tarkastaa ainakin Van Gogh -museo, jossa riittää kulttuuria kerrakseen taiteennälkäisille turisteille. Museossa voi vaellella vaikka tunteja, ihaillen taiteilijan upeita teoksia.

Kaupungin kanaalit ovat myös näkemisen arvoisia, ja niihin ei voi olla törmäämättä, sillä ne halkovat kaupunkia useasta paikkaa. Pysäytä pyöräsi, ja ihaile keväistä Amsterdamia. Mikäli luonto ja ulkona oleskelu viehättää, kaupungissa on lukuisia isoja puistoja, jotka ovat täydellisiä esimerkiksi piknikin viettämiseen. Vodelpark on kaupungin puistoista isokokoisin. Kun ilta koittaa, kannattaa vierailu kuuluisalle punaisten lyhtyjen alueelle, joka on tunnettu prostituutiosta ja seksikaupoista. Alue on nykyisin kuitenkin suhteellisen turvallinen, sillä siellä vierailee paljon turisteja päivittäin. Valokuvaaminen tällä alueella on yhä kiellettyä.

Amsterdamissa vieraillessa on myös oiva tilaisuus käydä tutustumassa Anne Frankin taloon, jossa hän ja hänen perheensä pakoilivat natseja toisen maailmansodan aikana. Anne Frank on tunnettu julkaistusta päiväkirjastaan, jossa hän kertoo sodanaikaisesta elämästä. Talossa vierailu on ehdottomasti kokemuksen arvoinen. Vaikka talo on muutettu museoksi, ja se on joka päivä satojen turistien vierailema, voi sen käytävillä kävellessä, ja huoneissa haahuillessa yhä tuntea, mitä nuori nainen, ja hänen perheensä ovat käyneet läpi.

Sydney – matkailijan paratiisi

sydney1

Oletko aina halunnut matkustaa Australiaan? Jos vastauksesi on kyllä, Sydney on varmasti käynyt mielessäsi matkakohdetta pohtiessa. Esittelemme, mitä Sydneyllä on matkailijalle tarjota.

Sydneyn kaupunki on väkiluvullaan ( 4, 4 miljoonaa ) Australian suurin kaupunki, joka sijaitsee Australian itärannikolla. Sydney on suurkaupunki, jossa rantaloma kohtaa kaupungin vilinän. Kaupunki onkin tunnettu kymmenistä rannoistaan. Suosituimpia rantoja ovat Manly beach sekä Bondi beach. Jos pidät surffauksesta, tai haluaisit oppia surffaamaan, Sydney, ja sen rannat ovat loistava kohde sinulle.

sydney2

Sydneyn ruokakulttuuri on värikäs ja monikulttuurinen, ja ravintoloita löytyy varmasti jokaiseen makuun.

Tunnetuimpia nähtävyyksiä Sydneyssä on Sydneyn Oopperatalo, joka on yksi kuuluisimpia 1900-luvulla rakennetuista rakennuksista. Harbour Bridge on yli kilometrin pituinen silta, joka kulkee Sydneyn keskustan ja pohjoisrannikon välillä. Jos haluat tutustua Sydneyhin hieman erilaisella tavalla, ja et kammoa korkeita paikkoja, suosittelen varaamaan kiipeilyretken yli 130 metriä korkean sillan päälle. Lisätietoa retkistä voit lukea täältä. Kolmas Sydneyn nähtävyyksistä on kaupungin satama-alue, joka kuhisee elämää ja ihmisiä.  Sydneystä löydät myös suuren Hyde Park -puiston, sekä upeita museoita. Oikeastaan mitä ikinä haluat nähdä tai tehdä, se on mitä luultavimmin mahdollista tässä kaupungissa. The Rocks on Sydneyn vanhin alue, ja kaupunginosa on arkkitehtuullisesti merkittävä. Sieltä löydät vanhoja asuinrakennuksia, ravintoloita, sekä kauppoja.

Tärkein asia Sydneyyn ja ylipäätänsä Australiaan matkustettaessa on muistaa, että vuodenajat Australiassa ovat juuri päinvastoin kuin esimerkiksi meillä Euroopassa. Australiassa kuumin aika on joulukuusta helmikuuhun, ja kylmin aika kesäkuusta elokuuhun. Australian kesä saattaa olla hieman liikaakin suomalaisille, sillä lämpötilat kohoavat kesällä helposti yli 30 asteeseen. Keväällä ja syksyllä on leppoisat noin 20 – 25 astetta. Talvella lämpötilat pysyttelevät Sydneyssä noin 15 asteen paikkeilla. Matkustit Australiaan sitten mihin tahansa aikaan vuodesta, tärkein asia ottaa mukaan on korkean suojakertoimen omaava aurinkorasva. Myös siinö tapauksessa, että et edes ota aurinkoa, tai pahemmin loikoile rannalla, koska Australiassa UV-indeksi on aina yksiä maailman korkeimmista.

Pariisi – kaupunki romantiikannälkäisille!

Kukapa ei olisi haaveillut viikonloppureissusta Euroopan, ellei jopa koko maailman romanttimisimpaan kaupunkiin! Pariisi on lumoava kohde, joka sopiikin erinomaisesti vastarakastuneille, mutta myös muunlaisille matkaajille, kuten perheellisille tai taiteen ystäville!

paris

Yleistä tietoa Pariisista

Pariisi on Euroopan suurin kaupunki heti Lontoon jälkeen. Metropolialueella asuu yhteensä reilut 12 miljoonaa asukasta ja keskustassakin yli 2 miljoonaa. Kesäisin kadut täyttyvät turisteista, joten väentungosta on odotettavissa kiireisimpinä kausina. Vuodessa Pariisin alueella vierailee jopa 45 miljoonaa turistia!

Pariisi sijaitsee Pohjois-Ranskassa ja sen ilmasto on sen mukainen. Kesän lämpimimmät kuukaudet ovat heinäkuu ja elokuu, jolloin lämpötila voi nousta jopa yli 30 asteen. Kylmimmät kuukaudet taas ovat joulukuu ja tammikuu, mutta silloinkaan keskilämpötila ei vielä mene aivan miinuksille vaan pysyy 2,5 asteen tienoilla.

Pariisin nähtävyydet

Tämä lista on loputon! Jo pelkästään upeita rakennuksia löytyy eri puolilta Pariisia, esimerkiksi Eiffel-torni on varmasti kaikille tuttu. Seine-joen varrella sijaitsee monia muitakin kuuluisia monumentteja, kuten Notre Dame. Jo siis pelkästään Seineä seuraamalla saa nauttia upeista nähtävyyksistä!

Jos mieli tekee seikkailla muilla alueilla, suosittelemme ehdottomasti Montmartren aluetta ja Sacré-Coeur -basilikakirkkoa. Alue herättää kauneudellaan sisäisen taiteilijan ja sieltä on upeat nähtävyydet, sillä Montmartre sijaitsee kukkulalla. Myös latinalaiskortteli on hyvin näyttävä ja sieltä löytyy useita erilaisia ruokapaikkoja. Lapsiperheet voivat suunnistaa hieman Pariisin ulkopuolella sijaitsevaan Disneylandiin, mutta kiireisimpinä aikoina kannattaa varautua jonottamiseen!

montmartre

Taidetta voi ihastella tietysti tunnetussa museossa Louvressa, jossa pääsee näkemään itse Mona Lisan! Nykytaidetta voi käydä katsomassa Pompidou-keskuksessa, joka on aivan Pariisin keskustassa.

Vinkkinä Pariisiin suunnistaville, että Pariisin metro on laajuudestaan huolimatta erinomainen keino kulkea paikasta toiseen. Metrokarttaan on merkitty nähtävyydetkin, joten turistien on helppo löytää reittinsä haluamaansa kohteeseen.

metrokartta