Turkoosissa meressä kimmeltää kolme pientä saarta, kuin helminauhasta pudonneet kolme helmeä. Ne ovat nähneet ja kuullet paljon pitkän historiansa aikana ja useampi kuin yksi on yrittänyt valloittaa ne itselleen.
Kyseessä on siis Malta, Gozo ja Comino, kauniit ja samalla karut saaret, joiden kivisiä rantoja lämmin Välimeri huuhtoo ja aurinko paistaa vuoden jokaisena päivänä.
Kulttuuri Maltalla on sekoitus useita eri valloittajien kulttuureja ja monikulttuurisuus onkin näillä piskuisilla saarilla ollut arkea jo vuosituhansien ajan,
Historiasta, arkkitehtuurista, lämpimästä Välimeren ilmastosta ja elävästä elämänmenosta pitävä ei voi olla rakastumatta Maltaan ja Maltalaisiin. Ihmiset ovat auttavaisia ja ystävällisiä eikä yleinen letkeä elämänasenne voi olla tarttumatta myös kiireeseen tottuneeseen.
Saarilla on runsaasti aktiviteetteja ja toimintaa ympäri vuoden, joten tylsää ei matkailijalle tule. Näillä kauniilla saarilla on tosin jo maisemienkin puolesta tarpeeksi tekemistä, sillä maisemien upeus suorastaan häikäisee matkailijan. Suomen vähäväriseen luontoon tottuneelle Maltan värien runsaus on suorastaan mykistävä.
Maltaa voi suositella huoletta melkeinpä kenelle tahansa. Negatiivisiä kommentteja maasta ei juurikaan pääse lukemaan. Poikkeuksetta kaikki saarelle saapuvat, myös rakastavat sitä ja sen erityistä ilmapiiriä ja tunnelmaa!
Maltalla aika kuluu turhankin nopeasti, matkailijan nauttiessa sekä loistavasta säästä, ihanasta välimeren keittiöstä, historian havinasta ja upeista maisemista. Jos on varannut viikon matkan, on todennäköistä että loman lähestyessä loppuaan matkailija toivoisi sen kestävän vielä ainakin toisen viikon. Siksi kannattaakin, jos mahdollista, ottaa ja varata heti alkujaan vähintään kahden viikon matka. Siinä ajassa ehtii sekä rentoutua, että tutustua tämän upean maan antimiin!