Miksi matkustaa?

Tulin tässä pohtineeksi viime viikolla, mikä onkaan takana siinä, että ihmiset rakastavat matkustamista. Sitten aloin pohtia, miksi minä rakastan sitä. Mikä onkaan asia, joka saa meidät aina haikailemaan ihan minne tahansa muualle, kunhan ei kotona tarvitsisi olla?

nainen4

  • Uutuudenviehätys. Ihmiset ovat uteliaita, ja on sanomattakin selvää, että ihmismieltä kiinnostaa tuntematon. Joku, jota ei ole milloinkaan nähnyt, on jollain sanoinkuvaamattomalla tavalla upeampaa kuin mikään sata kertaa nähty, täysin riippumatta siitä, mikä on kyseessä.
  • Aivot kaipaavat vaihtelua, ja useat ihmiset kokevat, että rentoutuminen on helpompaa ympäristössä, joka on kaukana kaikesta tutusta. Jos on omassa kotona lomalla, siihen vaaditaan aivan erilaista mielentilaa, kuin siihen, että lähtee muualle lomailemaan. Kotona täytyy eri tavalla pystyä laittamaan kaikki arjen askareet pois mielestä, kun kaikki ympärillä oleva muistuttaa niistä.
  • Kulttuuri. Ihmisten uteliaisuus pätee myös siihen, että on valtava halu oppia uutta. Mikä olisikaan parempi tapa oppia, kuin vierailemalla uusissa maissa ja kaupungeissa, näkemällä kulttuuria, joka on hyvin kaukana kaikesta, jota omalla kodilla on tarjota? Itselle vieraiden elämäntapojen näkeminen, ja kulttuureihin tutustuminen, myös kannustaa suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan, ja syventää omaa ymmärrystä elämästä. Hänen, joka ei ole matkustanut, eikä sitä kautta koskaan ole nähnyt minkään muunlaista elintapaa, kuin oman kulttuurinsa, voi olla paljon vaikeampi ymmärtää erilaisia kulttuureja ja ihmisiä, kuin hänen, joka on elämänsä aikana matkustanut, ja nähnyt.