Unohtumaton päivä Universal Orlando Resortissa

Tiedätkö jo minne päin Amerikkaa haluaisit matkustaa? Haluatko matkustaa yhdessä lapsien kanssa? Universal Orlando Resort on varmasti sellainen paikka, missä niin aikuiset kuin lapsetkin viihtyvät useamman päivän ajan. Universal Orlando Resort sijaitsee Floridan osavaltiossa. Kyseessä on teemapuisto, jonka teemana on erilainen viihdeteollisuus, erityisesti elokuvat sekä televisio. Puisto on avattu 7. kesäkuuta vuonna 1990.  Heidän kävijälukunsa kertoo myös millainen paikka on kyseessä, sillä esimerkiksi vuonna 2015 teemapuistossa kävi noin 9.6 miljoonaa vierailijaa.

universal 2

Mitä Universals Studiolta voit löytää

Universal Studios alueella voit viettää helposti päivän jos toisenkin. Mikäli olet suunnitellut vierailevasi Universalilla kannattaa aikaa varata useampi päivä, sillä nähtävää on aivan mielettömästi. Universal Studiolla voit vierailla esimerkiksi The Simpsonien, Harry Potterin, Star Trekin, Animal Planetin sekä Terminatorin ihmeellisessä maailmassa.

Miten kannattaa varautua lähtiessä

Lippujen hinnat vaihtelevat paljon riippuen siitä mitä haluat tehdä, esimerkiksi yhden päivän lippu maksaa noin 165 dollaria. Lippu vaihtoehtoja on kuitenkin monenlaisia ja mikäli et halua raahautua lepäämään pitkän matkan päähän hotellille, voit yöpyä myös Universal Studios alueella. Universal Studios alue on auki 365 päivänä vuodesta. Teemapuisto aukeaa kello 08:00 aamulla sekä paikka suljetaan kello 18:00, eli aikaa puistossa vierailulle on varmasti riittävästi!

Universal Studios alueelle mentäessä voit joutua odottamaan hieman, sillä sisäänpääsy vaatii sormenjälki tunnistuksen ja tämä saattaa ruuhkaisimpaan aikaan kerätä jonoa. Lisäksi uusimmat teema-alueet voivat joskus vaatia jopa kahden tunnin jonottamisen. Yleensä vaikka jonotus aika onkin pitkä, kannattaa se silti kärsiä, sillä kokemus on sellainen mitä ei missään nimessä kannata jättää välistä!

universal

Muuta

Universal Orlando Resort sisältää myös Universal Studiosin lisäksi muita teemapuistoja joita ei kannata myöskään jättää kokematta. Näitä ovat esimerkiksi Universal’s Island of Adventure sekä Universal’s Volcano Bay.