Aihearkisto: Uncategorized

Etelänpoika matkaa lapin upeisiin maisemiin

Toivotan erittäin aurinkoista talvipäivää kaikille lukijoille! Tänään on hyvä päivä jakaa hieman ajatuksia ja kokemuksia viimeviikkoisesta reissustani lappiin, olihan se kerta kaikkiaan upeaa. Olen asunut koko ikäni Itä-Helsingissä, tarkemmin ottaen Kontulassa missä betoniset korkeat kerrostalot ovat vierivierin ja autojen pakokaasut jylläävät taukoamatta vuorokauden ympäri. Perheeni kanssa ajattelimme ottaa pienehkön irtioton arjesta ja suunnata viikon mittaiselle reissulle lappiin, leville. Matka starttasi tammikuun viimeisen viikon alussa, pakkasimme autoon toppavarusteita, hieman evästä pitkää matkaa varten ja tietysti reippaasti reissumieltä. Voin kertoa, että matka oli raastavan pitkä, ajeltuani noin 600km näin edessäni kyltin ”Tervetuloa Ouluun!”, tiesin että matkaa tästä olisi vielä melkein 400 kilometriä. Poikamme Teppo oli jo lopen väsynyt istumaan autossa vaikka olikin reissusta ennen matkaan lähtöä ehkä se kaikkein innokkain. Päätimme tehdä välistopin Ouluun ja vuokrata cumuluksesta hotellihuoneen, nukkua yön yli ja lähteä taas aamulla virkeänä kohti leviä.

Oulusta leville ajaessamme ihailimme upeita maisemia ja lumen runsasta määrää. Lunta oli valehtelematta toista metriä, metsään ei nähnyt kolmea metriä pidemmälle, sillä tuntui kuin tien vieressä olisi ollut vain isot lumivallit jotka puut muodostivat. Helsingissä lumenmäärä lähenteli enemmälti viittä senttimetriä. Auton mittari näytti että ulkona on kiperät 32 astetta pakkasta, huh eipä ole hetkeen tullut tämänmoisia lukemia vastaan. Leville päästyämme kurvasimme vuokraamamme mökin pihalle, kyseessä oli hirsimökki missä oli myös parvi, Teppo valtasi parven itselleen ensitilassa ja me vaimomme kanssa jaoimme makuuhuoneen alakerrasta.

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme levin laskettelukeskukseen, vuokrasimme välineet ja hyppäsimme rinteiden pauloihin. Teppo halusi välttämättä kokeilla lumilautaa, minä ja vaimoni otimme perinteiset sukset. Rinteitä oli yli 50 kappaletta ja maisemat tunturin päältä olivat henkeä salpaavat. Kävimme porukalla syömässä Tuikku nimisessä ravintolassa joka sijaitsee aivan levin huipulla, ruoka oli hieman tyyristä, mutta erittäin hyvää. Illalla mökille päästyämme, ajattelimme pistäytyä legendaarisella Hulluporo Areenalla. Siellä oli mukavan hulppea tunnelma sillä tupa oli lähes täynnä ja lavalla esiintyi Arja Koriseva. Itselleni Arjan musiikki ei ole koskaan oikein uponnut, mutta se kuuluu vaimoni suosikkeihin. Teppokin pääsi mukaan, sillä hän oli täyttänyt viime vuoden joulukuussa 18 vuotta. Arja Koriseva ei ollut myöskään hänelle se mieluisin esiintyjäsuosikki.

Loppupäivinä reissumme aikana vierailimme muun muassa isolla porotilalla, missä meille esiteltiin miten poroja ruokitaan. Niille tarjottiin erilaisia jäkäliä ja meille kerrottiin että porot syövät enemmän kesäisin jolloin he myös keräävät runsaasti vararavintoa talvea varten. Vaimoni oli kauhuissaan kun tilanpitäjä kertoi että jossain vaiheessa niistä tehdään paistia, olivathan ne jotenkin niin sympaattisia elukoita. Muutamana päivänä kävimme uudelleen myös laskettelemassa ja pistäytymässä erilaisissa kodissa paistelemassa makkaraa. Myös turistipuodissa piti piipahtaa ja ostaa kotiin hyllyn päälle muutama lappia muistuttava esine, olimmehan me turisteja siinä missä muutkin. Teppo oli mielissään reissun toiseksi viimeisenä päivänä, kun päätin vuokrata meille moottorikelkat, kävimme ajelemassa Ylläksellä asti jonne matkaa kertyi reippaat 60 kilometriä. Vaimoni ei uskaltanut lähteä matkaan, vaan hän päätti lähteä hiihtämään vuokraamillaan suksilla. Matka Levin ja Ylläksen välillä oli UPEA, en tule koskaan unohtamaan sitä, maisemat olivat niin hienot että niitä ei voi edes kuvitella, ennen kuin sen itse kokee.

 

Tässäpä tämä pieni tarina lyhykäisyydessään sitten olikin. Kaikkia yksityiskohtia en kyennyt tähän kiteyttämään, mutta toivon mukaan sait yleiskuvan siitä kuinka hieno elämys on reissata lappiin. Aina kun ei tarvitse lähteä ulkomaille etelän lämpöön, vaan voihan sitä tukea suomalaistakin matkailua vaikkapa näin lappiin reissaamalla.

Maailman hienoimmat matkakohteet!

Oletko aina haaveillut matkustavasi maailman hienoimpiin paikkoihin? Miltä kuulostaisi paratiisiloma esimerkiksi Malediiveilla? On satoja erilaisia matkakohteita, joiden olemassaoloa on todella vaikea edes käsittää! Pyrimmekin seuraavassa artikkelissamme listaamaan hieman yleisiä vinkkejä, ohjeita, sekä niksejä tuleville matkoillesi. Olemme toimituksemme kanssa reissanneet ympäri maailman, jo lähes 20 vuotta. Mikäli matkailu kiinnostaa, suosittelemme pysymään seurassamme!

Aloitamme matkamme aina niin tarunhohtoisesta Espanjasta. Espanjahan on täysin uskomaton maa, sillä siellä on niin erilaista kulttuuria, minne ikinä sitten kuljetkin! Varsinkin urheilun ystäville, (eritoten jalkapallon!) on kaikenlaista tekemistä tuossa ihanassa maassa! Voisimme hieman raapaista esimerkiksi Barcelonaa pintaa syvemmältä. Barcelonassahan pelaa yksi maailman kaikkien aikojen parhaita jalkapalloseuroja, FC Barcelona. Barcan kotipelit pelataan Camp Nou stadionilla, jonne mahtuu lähes 90,000 katsojaa! Tämä on todella iso stadium, eikä se suotta ole yksi euroopan hienoimpia nähtävyyksiä, kun puhutaan jalkapallosta! Camp Noulta löytyy myös esimerkiksi sen yhteyteen sijoitettu ostoskeskus. Ei ihan samanlaista taida nähdä HJK:n sonera-stadiumilla?

Espanjassa pääset siis nauttimaan kaikenlaisesta kulttuurista, niin viihteen, kuin esimerkiksi historiankin parissa. Lippujen hinnoista ei kannata huolehtia, nimittäin suurimpiinkin museoihin pääset vain muutamalla eurolla! Esimerkiksi jalkapallo-otteluihin (Ei barcelonan, tai Real Madridin tietystikään) pääset myös n. 20€:llä sisään! Todella halpaa, mikäli vertaat esimerkiksi suomen hintoihin. Myös janoisempia matkalaisia hemmotellaan, sillä kylmän oluen saat todella edullisesti, n. 2€:llä baarista! Lisää matkavinkkejä pääset lukemaan esimerkiksi osoitteesta: www.rantapallo.fi

Espanjan jälkeen olisikin varmasti kiva ottaa suunta kohti seuraavaa matkakohdettamme. Seuraava matkakohteemme löytyykin Egyptistä. Egyptissä tietysti lentokenttä (hurghada) on yksi hirveimpiä mitä olet koskaan nähnyt, mutta sen ei kannata antaa vaikuttaa lomaasi! Egypti on täynnä historiaa (pyramidit, muumiot, faaraot jne), sekä se on upean punaisen meren rannalla. Ennen kuin olet snorklannut punaisessa meressä, et voi sanoa että olet kokenut kaiken! Todella lämpimässä, sekä kristallin kirkkaassa vedessä on upeaa sukeltaa, sekä tutkia meren alta löytyviä aarteita. Egyptissä lämpötilat saattavat Elokuun lopulla yltää yli 40 celsiuksen, joten ajoitathan matkasi sen mukaan. Joko todella aikaisin keväällä, tai sitten myöhään syksyllä. Emme suosittele kuumimpaan aikaan Egyptiä, sillä tuo kuumuus on todella raskasta. Egyptissä ruokakulttuuri on myös todella mielenkiintoista, mutta pidäthän aina käsidesiä saatavilla, sillä et välttämättä halua ulkomailla sairastaa mahatautia! Tämä pätee lähes kaikkiin matkakohteisiin, sillä bakteerikanta on tietysti hyvinkin erilainen, mitä se on esimerkiksi suomessa.

Mikäli pitäisimme matkaajalle yleistä ohjekirjee, voisimme myös mainita yhden asian lentämisestä. Lennon ajaksi on varatta tarpeeksi aktiviteettia, sillä pitkät lentomatkat saattavat tylsistyttää kokeneemmankin matkaajan. Käsimatkatavaroihin on myös hyvä ottaa yksi vaatekerta mukaan, siltä varalta että matkalaukkusi ei löydä perille. Tätä tapahtuu tosiaan hyvin harvoin, mutta aina kannattaa varautua! Sanomattakin on myös selvää se, ettei passia, lompakkoa, avaimia tai vaikkapa puhelinta kannata jättää matkalaukkuun, juuri edellämainituista syistä.

Mikäli sinua kiinnostaa esimerkiksi matkaoppaana toimiminen, otathan meihin yhteyttä. Voit jättää pienen viestisi meille, alla olevaan kommenttikenttään. Jätäthän myös sähköpostiosoitteesi, jotta voimme vastata sinulle. Etsimme siis todella reipasta, kokeilemisenhaluista, sekä nuorta henkilöä, joka lähtisi valloittamaan maailmaa kanssamme!

Vastaamme kaikkeen palautteeseen muutaman päivän sisällä, niin nopeasti kuin vain pystymme. Mikäli sinulle tulee jotain lisäkysymyksiä, voit laittaa sähköpostia suoraan toimituksemme sähköpostiosoitteeseen.

Toivotamme sinulla mukavaa alkavaa talvea, sekä rauhallista joulun odotusta.

Matkakuumetta kenties?

Onko kenties matkakuume iskenyt? Jonnekin olisi kiva päästä, mutta ei ole ihan selvyyttä siitä, minne haluaisi lähteä? Esittelen sinulle muutaman paikan, jossa olen itse käynyt vuosieni varrella. Suosittelen pakkaamaan sandaaleita, sekä shortseja jo nyt, sillä matkakuume tulee varmasti nousemaan tämän luettuasi!

Aloitetaan matka aina aurinkoiselta Maltalta. Tämä pienen pieni saari välimerellä, on tunnettu ilmastostaan. Itseasiassa, Maltan ilmasto valittiin juuri MAAILMAN parhaaksi ilmastoksi. Eikä ihme, sillä kyseinen paikka on käytännössä paratiisi. Keskellä kesää saatat havahtua aamulla siihen, että ulkona paistaa aurinko täydeltä taivaalta, ulkona n. 30 lämmintä. Kesän kuumimpana sesonkina lämpötila saattaa kohota jopa yli 40 asteen! Paahtava kuumuus ei ole aina kivaa, siksi onkin kiva viilentyä välillä vaikka tuopin parissa.

Maltalla palvelu pelaa, sillä kuuluisalla ”Paceville” baarikadulla saatat löytää jopa useamman kymmentä erilaista ravitsemusalan liikettä. Käännettynä suomeksi: Siellä on todella paljon pubeja & baareja! Maltalla on myös upea historia, sillä saari oli todella kriittinen strateginen lentotukikohta toisessa maailmansodassa. On myös tämä pikkuinen ranskalaismies, Napoleon joskus vallannut Maltan. Maltalla pidetään erityisesti englantilaisista, sillä he vapauttivat saarivaltion muinoin Napoleonin hirmuvallasta.

Maltalla on lähes kaikki kiveä, et ihan hirveästi tule viherkasveja sieltä löytämään. Myös hiekkarannat ovat vähissä, mutta uintimahdollisuuksia on kyllä riittämiin. Kalliolle on useilla rannoilla rakennettu rappusia, joista kiipeäminen veteen onnistuu helposti. Turisteja Maltalla piisaa tuhansia, varsinkin alku, sekä loppukesästä. Loppukesän helteet saattavat kyllä olla liikaa jollekin, joka hieman verottaa turistikantaa. Maltalla asuu valtava määrä suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia, sekä tanskalaisia. Myös euroopan suurimmat peliyhtiöt sijaitsevat Maltalla. Näistä parhaimpia on tietysti vaikkapa MrGreen. Löysin muuten kyseisen sivuston ilmaiskierrosopas.com sivuston kautta. Siellä oli kattava opas, jonka johdosta kiinnostuin MrGreenistä. Hain heille jopa töihin, asuessani Maltalla!

Mikäli esimerkiksi netticasinobisnes kiinnostaa sinua, Malta on loistava matkailukohde. Töitä riittää pomminvarmasti kaikille halukkaille.

Seuraavaksi voisimme nopeasti käydä läpi vaikkapa Portugalin. Olin Portugalissa tuossa aivan muutama viikko sitten, ja kyseessä on todellinen turistin herkkukohde! Olin itse tälläisellä casinomatkalla, joten en hirveästi rannalla ehtinyt maata, mutta maana tuo kohde on todella hieno. Asustelin lissabonissa, joka on samalla Portugalin pääkaupunki. Portugalissahan puhutaan omaa kieltään, joka on ikäänkuin hyvin vahvaa espanjaa, murteella puhuttuna. Yleensä jopa espanjalaiset eivät ymmärrä Portugalin kieltä! Portugalissa näkemisen arvoisia kohteita on esimerkiksi Benfican peli. Tämä maan suurseura omaa legendaariset perinteet, sekä fanaattiset fanit. Yritin päästä katsomaan Benfica v Porto matsia, mutta liput olivat kuulemma loppuunmyytyjä ollut jo useamman kuukauden! Kannattaakin Portugalissa liikkuessa vähän katsoa minkä väristä paitaa laittaa missäkin kaupungissa. Jalkapallofanit ovat todellakin niin fanaattisia, että voivat erehtyä sinun kannattavan toisen kaupungin joukkuetta, paitasi värin vuoksi!

Matkailu avartaa, niinhän kaikki väittävät. Voin yhtyä tähän, sillä ulkomailla käyminen on todellinen intohimoni. Olen löytänyt matkan varrelta uskomattoman paljon ystäviä, suhteita, sekä kokemuksia. Suhteilla tarkoitan tietysti työhon liittyvää. Suhteenrajoitin, eli vaimo löytyy, joten tälläinen harrastus on jätettävä valitettavasti sinkkumiehille! Ai niin, Portugali & Malta, sinkkumiehille erinomainen kohde! Suosittelen lämpimästi, sillä kyseisissä paikoissa ei varmasti tule tylsää sinkkuna.

Mikäli kiinnostuit jommasta kummasta matkakohteesta, voit ottaa rohkeasti yhteyttä minuun, kerron mielelläni lisää!

Onnea matkojen varailuun!

Sinkkukohteet

Olemme saaneet paljon pyyntöjä siitä, että meidän tulisi kertoa mistä löytyy parhaimmat kohteet sinkkumiehille. Mukavaa että olemme saaneet niin paljon palautetta ja kiitos kaikista kannustus sähköposteista. On mukavaa huomata, että meidän artikkeleita todella luetaan.

Haluaisin aloittaa tämän artikkelin puinnin sillä, että sinkkumiehille ja naisille on olemassa todella paljon mahtavia kohteita. Jos olet bile hirmu, saattaa paras kohde olla sinulle sitten Ibiza. Jos haluat käydä vain auringon alla, voit käydä vaikka tutustumassa Italian sisilaan. Jos olet sinkkumies ja kaipaat vähän toimintaa, saattaa Thaimaa olla juuri sinulle se paras kohde. Myös sinkkunaisille Thaimaa on todella hieno matkakohde. Siellä on paljon tekemistä ja aurinkoa riittää varmasti riittävästi jokaiselle. Siellä on vielä suhteellisen halpaa, vaikka hintataso onkin viime vuosien aikana noussut huomattavasti. Yksi huono puoli Thaimaassa on uhkapeli kielto. Siellä ei saa harrastaa vedonlyönti, casino peli tai pokeri pelejä. Nämä ovat täysin kiellettyjä oikeasta rahasta. Jos rakastat casino bonus tarjouksia, talletusbonus tarjouksia ja ilmaiskierroksia, et niitä tule kyllä Thaimaasta löytämään. Myös kaikki pelisivustot ja netticasinot ovat tyystin kielletty siellä. Thaimaassa on tällä hetkellä täysi uhkapeli kielto voimassa ja se koskee niin paikallisia kuin sitten turistejakin. On kuitenkin olemassa paikkoja ja internet yhteyksiä, joilla voit pelata netticasinoilla. Mutta nämä pelisivustot eivät ole Thaimaalaisia.

Myös Bulgaria on hyvä kohde. Siellä on paljon pohjoismaalaisia turisteja aina käymässä. Siellä on paljon mukavia kapakoita, pubeja ja yökerhoja. Sieltä sinkkumies ja sinkkunainen löytää aina seuraa kuin seuraa. Kannattaa kuitenkin olla aina silmät tarkkana ettei lompakkoa viedä. Bulgariassa on mukavia rantoja ja paljon myös nähtävää!

Euroopassa mahtavia kohteita

Tapetilla on ollut todella monia mielenkiintoisia aiheita ennen kaikkea mitkä uudet lomakohteet ovat tällä hetkellä parhaita. Yksi todella mielenkiintoinen lomakohde on ilman muuta Kroatia. Tämä uusi lomakohde on todella kasvanut todella suureksi viimeisten vuosien aikana. Monet muistavat vielä kaikki nämä buumit jotka olivat aiemmin. Bulgariassa kaikki varmasti muistavat ajan, jolloin kaikilla oli todella kova hinku päästä Bulgarian auringon alle. Sunny Beach oli lomakohteen nimi. Sitä luokiteltiin jopa paratiisiksi monien osalta. Tämä buumi on kuitenkin viime vuosien aikana laantunut hieman. Bulgaria on kuitenkin ihana maa ja Sunny Beach on todella mahtava paikka. Itse olen edelleen kyseisen paikan suosiossa.

Toinen mielenkiintoinen ja nähtävä paikka on ilman muuta Kroatia. Heillä on monia mahtavia ja fantastisia rantoja. Heidän kulttuuri on todella mahtavaa ja suurin osa asioista on kyseisessä maassa todella halpaa. Heillä on kuitenkin jonkin verran asenne ongelma, kun kohtaavat turistin. Monet ovat todella mahtavia henkilöitä, mutta heidän joukossaan piilee myös paljon varkaita. Nämä eivät tietysti ole mukavia asioita turistien osalta. Olen itse ollut aina sitä mieltä, että matkustan vain maihin joissa on turvallista. Se on kaiken A ja O. Se on hyvä muistaa, että jos joskus lähtee ulkomaille niin valitsee turvallisen maan aina. Sama pätee pelisivustoilla ja pelialalla. On olemassa monia pelisivustoja, jotka tarjoavat huikeita casinobonus tarjouksia. Heillä kuitenkin talletukset pelaavat hyvin, mutta kotiutukset eivät. Ole aina tarkkana kun valitset netticasinoa ja casinobonus tarjousta. Kannattaa aina valita pelisivusto turvallisen suosittelijan kautta. Monet hyvät suosittelijat tarjoavat myös mahtavia ensitalletusbonus etuja, ilmaiskierroksia ja talletusbonuksia. Pidä aina se mielessä!

Kuumat kelit Suomessa

Tänä kesänä on ollut mahtavia kelejä Suomessa. Paljon ei ole ollut sateisia päiviä, joka on ollut todella suotuisaa. Välillä tulee kuitenkin sateisia päiviä ja niistäkin pitää oppia nauttimaan. Kannattaa aina varautua siihen, että sade voi yllättää. Itse pelailen aina netti pelejä silloin kun sataa. Ennen kaikkea jos haluaa pelata vaikka leikkirahalla tai oikealla pelirahalla casino pelejä, niitä voi pelata täysin turvallisesti. Monet netticasinot tarjoavat vain oikean rahan pelejä, mutta on olemassa myös netticasinoja jotka tarjoavat niitä myös leikkirahalla. Jos olet pelaamassa oikealla rahalla, avaa pelitili, lunasta casino bonus ja ilmaiskierrokset käyttöösi ja aloita pelit! Se on hauskaa ja siinä voi välillä voittaakkin! Ei tietysti tarvitse pelata niin suurista summista vaan pienetkin panokset riittävät! SuomiVegas on yksi näistä peliyrityksistä jotka tarjoavat pelejä niin leikkirahalla kuin oikealla pelirahalla. SuomiVegas.com tarjoaa myös mahtavan tervetuliaisbonus paketin. Jos avaat pelitilin sinne heidän suosittelijan kautta, saat käyttöösi 100 % tervetuliaisbonuksen aina 200 €! Sitä kautta saat myös 6 € ilmaista pelirahaa! Ilmainen pelikassa on aina kotiin päin! Voit lunastaa tarjouksen käyttöösi klikkaamalla SuomiVegas.com linkkiä.

Sateisina päivinä voit tehdä myös muita asioita. Yksi juttu mitä monet vihaavat on siivoominen. On hyvä muistaa, että mikäli siivoat sataisena päivänä, niin saat samalla yhden vapaaillan lisää, toivottavasti auringon paistaman sellasen. Se on hyvä muistaa, että jokainen meistä joutuu siivoomaan aina joskus. Se on ennen kaikkea todella selvää se. Jos sinulla on jokin lempi puuha kun sataa, kirjoita siitä tänne! Jaa kaikki mielipiteesi ja kommentit kirjoittamalla kommentti meidän sivustolle!

Rantalomat

Rantalomat

Viimeisimmissä artikkelissa puimme vähän sitä, että mitkä ovat tällä hetkellä kuumia kohteita. Kävimme myös läpi muutamia pelaamiseen liittyviä asioita. Tässä artikkelissa ajattelin, että perehdytään vähän erilaisiin kohteisiin joissa voit käydä rantalomalla. Ajattelin että voidaan mainita ainakin muutama kohde. Aloitamme tässä artikkelissa yhdestä todella miellyttävästä maasta, josta olemme jo aiemmin puhuneetkin.

Kyseessä on siis Thaimaa. Tämä mahtava Aasian maa on täynnä mahtavia nähtävyyksiä ja elämyksiä. Thaimaa on suomalaisille turisteille hyvinkin tuttu, siellä on halpaa, hyvää ruokaa, ystävällisiä ihmisiä ja todella paljon ihania rantoja. Yksi todella mahtava paikka Thaimaassa on ilman muuta Khao Lak. Tämä kyseinen Khao Lak sijaitsee Thaimaassa ja sieltä löydät mahtavan ja todella puhtaan rannan. Khao Lak oli yksi niistä paikoista, johon tsunami iski pahiten. Tänään Khao Lak on kuitenkin uudelleen rakennettu ja tämä on täynnä erilaisia uusia hotelleja. Tämän vuoksi, alue näyttää myös vähän modernimmalta kuin aikaisemmin. Siellä on myös hyvää palvelu ja hyviä ruoka paikkoja. Kannattaa ilman muuta käydä siellä, jos sinulla on mahdollisuus.

Meiltä kysytään monesti, että mikä on paras netticasino tai live casino Thaimaassa. Monet eivät tiedä sitä, että Thaimaassa kaikki uhkapelit ovat ankarasti kiellettyjä. Joten Thaimaassa ei ole mitään live casino tyyppisiä mahdollisuuksia. Jotkut netticasino sivustot kuitenkin vielä sallivat että voit käydä pelaamassa heillä netticasino pelejä ja voit käydä pelaamassa Blackjack, baccarat, ruletti, Gonzo’s Quest tai jotain jackpot pelejä. Jotkut taas eivät salli sitä.

Kun olet koti Suomessa ja haluat luoda netticasino tunnelman omaan olohuoneesesi, käy lunastamassa parhaimmat casino bonukset! Muista että casino bonukset ovat aina saatavilla, kun avaa pelitilin casino-bonukset.com sivuston kautta. Casino bonus etuja ja casino bonukset sivusto on luotu juuri sitä varten, että sieltä voit lunastaa parhaimmat casino bonukset aina käyttöösi. Jackpot pelit, Gonzo’s Quest ja pöytäpelit odottavat sinua!

Kuumat kohteet

Tämän hetken tilastojen mukaan, kummimmat ja parhaimmat matkakohteet ovat tällä hetkellä Euroopassa. Suomalaisia kiinnostaa edelleen Thaimaa ja muut halpa maat. Vietnam on myös listan kärki puolella.  Tällä hetkellä kuitenkin Euroopan alueella sijaitsevat maat ovat todella suosittuja. Myös baltian maat ovat edelleen todella suosittuja. Tällä hetkellä suomalaiset matkustavat myös paljon länsi naapuriin, eli Ruotsiin.

Täytyy kuitenkin muistaa, että suomalaiset matkustavat paljon siitä riippuen, kuinka paljon lomaa heillä vaan on. Jos heillä on lomaa vain muutaman päivän verran, he matkustavat vähän lyhyemmän matkaa. Jos on pidempi loma, saattaa matkakohde olla paljon kauempana. Tämä on tietysti täysin normaalia.

Matkakohteet riippuvat kuitenkin siitä, mitä jokainen ihminen haluaa saada omalta lomaltaan. Sinkut matkustavat sinkku kohteisiin, nuoret parit heille sopiviin ja lapsi perheet taas heille sopiviin. Thaimaa on yksi maa joka sopii varmasti lähes jokaiselle.

On myös paljon kohteita jotka ovat niin sanottuja casino kohteita. Tänä päivänä kuitenkin suurin osa suomalaisista pelaa netticasino pelejä ja casino pelit suuntautuvat nettiin. Netticasinot ovat todella suosittuja Suomessa. Pelit kuten Mega Moolah, Hall of Gods, Mega Fortune, Starburst ja Eggomatic ovat todella suosittuja netticasino pelejä. Casino bonus on myös asia, joka kiinnostaa suomalaisia. Siellä missä parhaimmat casino bonukset, siellä käydään koittamassa. Netticasino joka tarjoaa casino bonus etuja jotka miellyttävät suomalaisia, saavat myös suomalaisia kokeilemaan heidän sivustoansa. Netticasinot ovat kuitenkin suunanneet casino bonukset niin, että ne sopivat jokaiselle. Kaikki netticasinot haluavat tietysti, että heidän netticasino sivustoilla käydään pelaamassa. Casino bonus tarjontaa kun netissä ja netticasinoilla löytyy todella kattavalla valikoimalla!

Kesäloma matkat

Minne sinä suuntaat kesälomallasi? Aiotko suunnata ulkomaille tai aiotko matkustaa jossain kotimaassa. Voitko tehdä lomamatkan tänä vuonna, riittääkö lomapäivät? Nämä ovat hyvin yleisiä kysymyksiä juuri ennen lomalle lähtöä. Siksi onkin hyvä suunnitella ajoissa, että mitä sitä oikein tekee kesällä sitten. Koko kesän suunnitelmia ei tietysti tarvitse suunnitella heti alusta alkaen, mutta on hyvä olla jotain suunniteltuna. Jos ei ole mitään suunniteltuna, niin on vaikeaa olettaa myös että tekisi kaikkia asioita joita olisi halunnut tehdä. Tämä on tietysti täysin luonnollista.

Monet suuntaavat ulkomaille juuri kesällä, sillä suomessa vietetään silloin kesälomia ja lapset ovat vapaina koulusta koko kesän ajan. Se on tietysti helpompaa aina matkustaa silloin, kun kaikki ovat vapaalla!

Kannattaa myös muistaa se, että loma kohteita on todella paljon johon voi matkustaa juuri kesällä. Yksi omista henkilökohtaisista suosikki kohteista on ilman muuta Las Vegas. Siellä pelataan tällä hetkellä pokerin maailmanmestaruus kilpailuja. Itse pelaan mielummin kolikkopeli tyyppisiä pelejä.

Silloin kun en ole Las Vegasissa, käyn SuomiVegas sivustolla luomassa itselleni Las Vegas henkeä. Netticasino SuomiVegas on mahtava casino sivusto. Tällä casino sivustolla saat ensitalletusbonus edun vedonlyöntiin, pokeriin ja casinolle. Casino bonus sivustolla on mitä mahtavin. Se kannattaa käydä lunastamassa casino-bonukset.com sivustolta. Heillä näyttäisi olevan parhaimmat netticasino casino bonukset tarjolla jokaiselle pelisivustolle. Itse käytän juuri sitä sivustoa, kun käyn noukkimassa itselleni jotain casino bonus etuja. Casino bonukset ovat aina kiinnostaneet minua. Pelaan itse video-automaatti ja kolikkopeli tyyppisiä pelejä lähes poikkeuksetta, joten casino bonus sopii niihin kuin nenä päähän. Ilmaiskierrokset ovat toinen asia joka kiinnostaa. Sanotaanko että 10 ilmaiskierrosta ei jää lunastamatta jos sellainen casino bonus tulee nenän eteen. SuomiVegas netticasinolta olen saanut niitä useampiakin!

Jackpot pelit ja Mega Fortune

Kiitos edellisen artikkelin kommenteista ja palautteesta. Palautetta tuli sen verran että en ihan kaikkia ehtinyt lukemaan, yritän lukea kaikki läpi vielä tämän viikon aikana. Saimme tosiaan yli 10.000 kommenttia edellisestä artikkelista, n. 2000 olivat spam posteja mutta muut olivat sitten ihan asiallisia! Casinopelit todellakin kiinnostavat suomalaisia.

Niin kuin lupasin vielä edellisessä artikkelissa, tässä artikkelissa tulemme käymään läpi miten voit luoda varsinaisen casino tunnelma kotisohvallasi. Se on todella helppoa ja yksinkertaista. Niin kuin kaikki tiedämme, lotossa on aina hurjia jättipotteja tarjolla. Netissä on jättipotteja myös tarjolla, ihan samalla tavalla kuin lotossakin. Netissä on vain enemmän pelejä, joista voit valita mieleisesi. Yksi suosituimmista netticasino jackpot peleistä on ilman muuta video kolikkopeli Mega Fortune.  Mega Fortunessa suomalaiset ovat rahastaneet toden teolla! Kaikkien aikojen suurin jackpot laukesi tässä muutama kuukausi sitten, silloin onnellinen voittaja oli myös suomalainen! Kyseinen jackpot laukesi PAF sivustolla. Lue lisätiedot, arvio ja kokeile peliä ilmaiseksi klikkaamalla Mega Fortune linkkiä.

On myös olemassa muita mahtavia jackpot pelejä tarjolla. Kaikki parhaimmat tarjoukset ja jackpot pelejen arviot löydät klikkaamalla jackpot linkkiä.

Netticasinoita on todella monia markkinoilla. On syytä olla kuitenkin varovainen kun valitset netticasinoita. Yksi hyvä nyrkkisääntö on, että sivusto jolle rekisteröidyt kantaa joko suomalaista nimeä tai että heillä on sivut suomenkielellä. Yksi todella hyvä esimerkki on uusi netticasino nimeltä SuomiVegas.com. Harva tietää että tämä kyseinen netticasino on yksi markkinoiden kasvaneimmista netticasinoista viime kuukausien ajan. Siellä voit pelata jos jonkunlaisia jackpot pelejä, vedonlyöntiä ja heillä on myös tarjolla pokeria ja video-pokeri pelejä. Kannattaa käydä tutustumassa!