Category Archives: Uncategorized

Vatikaanivaltio

Suuri osa Rooman kaupunkiin matkustavista sisällyttää matkaansa vierailun Vatikaanivaltioon. Vatikaanivaltio sijaitsee Rooman kaupungin sisällä, ja on Katolisen kirkon keskuksena ehdottomasti vierailemisen arvoinen kohde. Etenkin kulttuurinjanoiset matkailijat nauttivat varmasti Vatikaanivaltion upeista taidekohteista.

Vatikaanin suosituimmat kohteet ovat Pietarinkirkko sekä Sikstuksen kappeli, jonka sisällä ovat maailmankuulut Michelangelon maalaukset, jotka peittävät koko kappelin katon. Molempiin kohteisiin kannattaa varautua jonottamaan. Yksi  Vatikaanivaltion parhaista taidekohteista on myös Vatikaanin museot, jotka koostuvat useista eri pienemmistä rakennuksista. Museot pitävät sisällään yhden maailmaan arvokkaimmista taidekokoelmista. Esimerkiksi Rafaellon maalauksista useampi löytyy Vatikaanin museoiden kätköistä. Lippuja Vatikaanin museoihin saat täältä.

Maailman pienin valtio, Vatikaani on Paavin johtama, ja siellä täytyykin noudattaa tiettyjä pukeutumis- ja käytössääntöjä myös turistikohteissa vieraillessa. Esimerkiksi Pietarinkirkkoon ei pääse sisälle shortseissa ja topissa, vaikka olisi kuinka kuuma päivä. Tämä kannattaa ottaa huomioon Vatikaanin vierailulla. Esimerkiksi olkapäät, ja mieluiten myös polvet tulee olla peitettynä, kun menee vierailulle Vatikaanin museoihin, ja kirkkoihin. Sisätiloissa kuvaaminen on useimmiten kiellettyä, joten matkailijan on tyydyttävä piirtämään kuvat Vatikaanivaltion upeista kohteista ainoastaan verkkokalvoille. Ulkona kuvia saa luonnollisesti ottaa.

Vatikaanivaltiossa vierailu kannattaa erityisesti sen takia, että se kuuluu yhteen maailman tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kuka tahansa taidehistoriasta, tai historiasta yleisesti kiinnostunut, nauttii varmasti Vatikaanin vierailusta suuresti. Vatikaani on sopiva kohde myös isommille lapsille, sillä siellä on paljon nähtävää, mutta tulee noudattaa tiettyjä käytössääntöjä. Esimerkiksi meluaminen kirkoissa on  kiellettyä.

Lisää Vatikaanista matkakohteena esimerkiksi Rantapallon sivuilla.

 

Sisilia-muutakin kuin aurinkoa

sisilia

Aurinkoa, tulivuoria, loputtoman pitkiä rantoja. Tätä kaikkea on Välimeren suurin saari, Sisilia. Sisilia on täydellinen matkakohde sinulle, joka haluat yhdistää kauniit luonnonnähtävyydet perinteiseen rantalomaan. Tällä Italiaan kuuluvalla saarella kasvaa oikeita Välimeren herkkuja, kuten oliiveita, sitrushedelmiä sekä manteleita.

Minne mennä? – Tässä esittelemme muutamia Sisilian lempikohteista.

Palermo

Palermo on Sisilian pääkaupunki, joka tunnetaan pahamaineisesta historiastaan Italian mafian pääkaupunkina. Tätä ei kuitenkaan kannata pelästyä, sillä nykyään Palermo on ennen kaikkea moderni kaupunki, jossa riittää tekemistä kulttuurin janoiselle matkailijalle. Palermossa kannattaa vierailla ainakin Palazzo dei Normannissa, joka on Palermon kuninkaallinen palatsi, sekä Palermon vanhassa kaupungissa, joka on tunnelmaltaan kauniin historiallinen.

sisilia2

Taormina

Pikkukaupunki Taormina on ollut suosittu matkakohde jo 1800-luvulta alkaen. Taormina on häikäisevän kaunis kaupunki, ja etenkin näkymät ikivanhalta kreikkalaiselta teatterilta, II Teatro Grecolta, ovat upeat. Liikunnallisille matkailijoille Taorminalla on tarjota useita erinomaisia patikointireittejä. Monet matkatoimistot järjestävätkin ohjattuja patikointiretkiä Taorminan seudulla.

Catania

Sisilian itärannikolla sijaitseva kaupunki, Catania on Sisilian toiseksi suurin kaupunki. Cataniassa pääset nauttimaan Italian upeasta ruokakulttuurista toden teolla. Ruoista kannattaa kokeilla totta kai italialaista pastaa, ja italialaista jäätelöä eli gelatoa. Cataniassa on menoa myös ruokamarkkinoiden muodossa, ja katuruoka siellä on maailman parhaita. Catanian kaupungissa on kuvailtu olevan värikäs yöelämä, eikä baareista puutu ihmisiä minään viikonpäivänä.

Euroopan suurin tulivuori, Mount Etna, sijaitsee Catanian ja Messinan välissä, ja sinne pääsee matkustamaan ohjatuilla retkillä myös Taorminasta. Etna on aktiivinen tulivuori, ja ehdottomasti näkemisen arvoinen kohde, jos lomailee Sisiliassa.

sisilia1

Aurinkoa

Sisiliassa riittää aurinkoa suurimman osan vuodesta. Listasimme top 3 parhaat rannat Sisiliassa.

  1. San Vito lo Capo. Ranta on yli 2 kilometriä pitkä luonnon helmi, joka on kaikille ilmainen.
  2. Calamosche Beach. Yksi Italian kauneimmista hiekkarannoista
  3. Rabbit Beach. Kristallinkirkasta vettä ja upeat puitteet snorklaukselle ja sukellukselle.

noto

Paras aika matkustaa

Paras aika matkustaa Sisiliaan on kesällä, joka alkaa toukokuusta ja jatkuu aina lokakuuhun saakka. Keskellä kesää, heinä-elokuussa, voi lämpötila olla auringossa jopa lähellä 40 astetta. Jos kaipaat hieman viileämpää lomaa, kannattaa matka sijoittaa kesän alkuun, jolloin keväiset tuulet viilentävät aurinkoista säätä tai syksyyn, sillä Sisiliassa riittää vielä lämpöä, mutta tuskallisen kuuma ei enää ole.

 

Matkusta Maltalle

Malta on eräs maailman pienimmistä ja yksi tiheimmin asutuista valtioista. Pieneen kokoonsa nähden Maltan saarilta löytyy kuitenkin runsaasti historiallisia nähtävyyksiä. Kulttuurin ohella Malta on tunnettu myös erityisesti sukellusmahdollisuuksistaan.

Historia

Maltan tasavalta koostuu muutamista saarista, joista vain kolmella suurimmalla on asutusta. Suurimmat saaret ovat Malta, Gozo ja Comino. Maltan saaristo sijaitsee keskellä Välimerta, alle sadan kilometrin päässä Sisiliasta etelään päin.

Maltalla on hyvin pitkä ja mielenkiintoinen historia kulttuurien sulatusuunina. Saarella on ollut asutusta jo useita tuhansia vuosia ja yhä pystyssä olevien esihistoriallisten jäänteiden perusteella ensimmäisten maltalaisten arvioidaan asuneen saarella jo viisi tuhatta vuotta sitten. Malta on koko historiansa aikana ollut merenkulun edelläkävijä, tärkeä kaupankäynnin risteys ja Johanniittain ritarikunnan tukikohta. Myöhemmin Malta kuului muun muassa Isolle-Britannialle ennen itsenäistymistään vuonna 1964.

Nykyisin Malta on varsin suosittu matkakohde, jonka nähtävyyksistä tunnetuimpia ovat ikivanhat megaliittiset eli suurista kivistä rakennetut temppelit. Kulttuurin ohella Malta tarjoaa matkailijoille myös kalliorantoja, sukellusmahdollisuuksia, patikointia ja kalliokiipeilyä. Malta sopiikin lomakohteeksi auringonottajille ja aktiivisille liikkujille, kulttuurinystävistä puhumattakaan. Maltan kolme suurinta saarta, Malta, Gozo ja Comino, esiintyvät säännöllisesti koko maailman parhaiden sukelluskohteiden listoilla. Sillä ei ole väliä, oletko sukellellut jo ympäri maailmaa vai vasta harkitsemassa ensimmäistä sukellustasi, koska Maltalla on varmasti sinulle paljon tarjottavaa. Saaret ovat valmiina toivottamaan sinut tervetulleeksi lukuisine kohteineen.

Maltalla todellakin yhdistyvät välimerellisen rantaloman ja eurooppalaisen kaupunkiloman parhaat puolet. Historialliset nähtävyydet ja vilkas yöelämä, runsas kulttuuritarjonta ja ostokset – pienelle Maltalle mahtuu todella paljon! Malta onkin erityisesti aikuisten lomailijoiden suosima saari. Malta on todella aito lomakohde, jossa niin paikalliset kuin lomalaiset viettävät aikaa yhdessä rantapromenadeilla, vanhojen kaupunkien kujilla ja muodikkaissa kahviloissa.

Maltalle matkustaessa tulee aina mainita myös mainio maltalainen ruoka. Maltalainen ruoka on saarelaisten sekä sen monien valloittajien ruokakulttuureiden sekamelska ja fuusio. Tämä makujen sekoitus tuo maltalaiseen keittöön Välimeren monien ruokien eri vivahteita ja ruoka pohjautuukin välimerellisten makujen tapaan pääasiassa tuoreisiin ja paikallisiin raaka-aineisiin sekä mereneläviin. Monet ruokalajit ovat ominaisinta Maltaa, yksinkertaisia, mutta täynnä makua ja väriä, monissa on lisänä pieni vivahdus mm. sisilialaista, ranskalaista, espanjalaista tai brittiläistä keittiötä.

Lontoo, elämysten kaupunki

Ensimmäistä kertaa kun tämä poika lähti maailmalle, oli kohteena loistokas Lontoon kaupunki, joten siitä tämän artikkelin kirjoittaminen tuntui hyvin luontevalta. Ikään kuin eräänlaisena luokkaretkenä tehty matka antoi hyvän kuvan suuren kaupungin sykkeestä, ja tässä tekstissä paneudun tuon hienon kaupungin loistokkaisiin ja piristäviin yksityiskohtiin.

Saapumispäivänämme sain jo ensimmäisen kosketuksen Lontoon massiiviseen kokoon, kun metromatka Heathrown lentokentältä hotellillemme kesti yli tunnin, ottaen kuitenkin huomioon etteivät paikkojen sijainnit olleet edes vastakkaisilla puolilla kaupunkia. Tästä päästäänkin luontevasti erään huomionarvoisen asian, nimittäin metroverkoston pariin. Lontoon massiivinen metroverkosto koostuu muutamista kymmenistä metrolinjoista, joiden pysäkit ja sijainnit on sijoiteltu erittäin hyvin ympäri kaupunkia. Näin ollen täysin ulkopuolisen ja kaupungissa ensimmäistä kertaakin vierailevien on älyttömän helppo kulkea kaupunginosasta toiseen vaivattomasti, seuraamalla vain yksinkertaiseksi tehtyjä metrojen kulkukarttoja. Kaupungissa vierailevan on myös syytä ostaa itselleen noin viidenkymmenen punnan hintainen bussikortti, jolla pääsee kulkemaan julkisilla niin paljon kuin sielu sietää, vain tuolla yhdellä maksulla. Ostovaiheessa määritellään kortin voimassaoloaika, joka on suoraan verrannollinen sen hintaan.

Myöhemmin myös lupaukset ystävällisistä ihmisistä täyttyivät. Vaikka meno on aivan eri kuin esimerkiksi vaikkapa Thaimaassa, olivat ihmiset Lontoossakin myös huomaavaisia ja ennakkoluulottomia. Mikäli kieli ei taittunut kaikissa tilanteissa sujuvasti, jaksoivat ihmiset silti kommunikoida huonosti kieltä puhuvienkin kanssa, ja kertoa asiat niin että yksinkertaisemmatkin tajusivat mitä he tarkoittivat tai sanoivat.

Pakollisena osiona kaupungin nähtävyyksistä kerrottakoon niistä joissa omakohtaisesti olen käynyt. Suuremmat nähtävyydet kuten The English Museum Of Natural History, West Endin teatterialue, sekä kausikohtaisesti muuttuvat suuret näyttelyt ovat vähintäänkin pakollisia kohteita jokaiselle turistille. Vaikka helposti ajattelee jättävänsä väliin kaikki kliseiset, tylsät museokierrokset ja kulttuuriin tutustumisen ylipäätään, kannattaa asioista ottaa selvää ja vaivautua menemään paikkoihin sekä kiertelemään vaikkei huvittaisi. Esimerkiksi kolossaaliset museot ovat erittäin hieno kohde johon kannattaa tutustua, jotta saisi perspektiiviä siitä miten erilaisia samalta tuntuvat asiat ovat maailman eri kolkissa.

Huomioon täytyy myös ottaa Lontoon loistava ravintola- sekä pubitarjonta. Erilaisia, tunnelmallisia ravintoloita saattaa olla yhdelläkin kadulla kymmeniä, pubeista puhumattakaan. Siksi suosittelen henkilökohtaisesti ottamaan selvää eri paikoista, sen sijaan että sattuman varassa menisi vain ensimmäisestä ovesta sisään. Lontoon ruokakulttuuri on hyvin erikoinen, sen sisältäen vaikutteita jokaisesta maailmankolkasta. Sen takia useat ravintolat ovat erikoistuneet suoraan johonkin tiettyyn ruoan osa-alueeseen. Tämän takia kannattaa myös käydä eri paikoissa syömässä niin usein kuin mahdollista.

Lontoossa vieraillessa kannattaa tutustua myös kivijalkakauppojen tarjontaan. Tässä vaiheessa suosittelen jättämään internetin ja kaiken maailman selvitykset pois laskuista, ja vain jalkautua kaupungille ja lähteä oman hotellin nurkilta kauemmas. Useilla kaupoilla ei ole edes nettisivuja, joten tämä tapa on paras tapa myös löytää mielenkiintoisia pikkuputiikkeja sieltä täältä. Tietysti on eri asia jos etsii jotakin tiettyä, esimerkiksi levy- tai kirjakauppaa jossa haluaa vierailla. Tällöin luonnollisesti tulee selvittää sijainti etukäteen, mutta suosittelen niiden ”pakollisten” kohteiden lisäksi käymään myös muualla niin paljon kuin mahdollista.

Kaiken kaikkiaan Lontoo on loistava paikka käydä ensimmäisenä matkana. Se on yksinkertainen mutta monipuolinen, jättäen pois lähdettyä halun tulla takaisin. Joka ikisellä kerralla kaupunki paljastaa uusia puolia itsestään, ja on aina yhtä mukava kohde käydä. Myös matkan kannalta on olennaista päättää minkä sesongin aikana siellä käy. Jokaisella vuodenajalla kaupunki on täysin erilainen, sisältäen lukemattoman kirjon omalaatuista, odottamatonta tarjottavaa. Matkaa suunniteltaessa kannattaa myös pitää mielessä mahdolliset matkan aikaan pidettävät, suuret tapahtumat joissa käyminen kannattaa aina.

 

Inspiraatiota pisimmistä paikannimistä

Erittäin hyvää päivää kaikille! Dominatravel.fi tarjoaa matkoja maailman kaukaisimpiin kolkkiin ja haluaa tässä artikkelissa lähestyä inspiraatiota matkustamiseen hieman erilaiselta kantilta. Oletko matkustellut lähes joka paikassa? Tuntuuko ettet keksi mitään uusia mielenkiintoisia paikkoja? Esittelemme sinulle kymmenen pisintä paikannimeä sekä tietoa missä ne sijaitsevat. Mielenkiintoa näissä paikoissa riittää myös niiden erikoispitkien nimien lisäksi, ken tietää, joku voi löytää näistä inspiraation lähteen seuraavaa matkaa varten. Aina ei tarvita valkoista hiekkarantaa, helteitä tai rutkasti muita turisteja, vaan moni kehittelee matkansa tutkimus- ja tutustumismielessä uusiin mielenkiintoisiin paikkoihin.

Maailman pisin paikannimi kuuluu kaikkien tuntemalle Bangkokille, joka sattuu olemaan Thaimaan pääkaupunki. Bangkokin runollinen nimi on lyhykäisyydessään “Krung Thep” eli enkelten kaupunki. Sen koko nimi on “Krung Thep Mahanakhon Amon Rattanakosin Mahinthara Ayuthaya Mahadilok Phop Noppharat Ratchathani Burirom Udomratchaniwest Mahasathan Amon Piman Awatan Sathit Sakkathattiya Witsanukam Prasit”. Mielenkiintoista, eikös? Tähän paikannimeen on tuupattu yhteensä 168 kirjainta.

Toiseksi pisimmän paikannimi on noin puolet lyhyempi kuin ykköspallia pitävä enkelten kaupunki. Kyseessä on yli 300 metriä korkea kukkula joka sijaitsee Uudessa-Seelanissa. Pisimmässä versiossa kylän nimeen on ängetty yhteensä 85 kirjainta peräjälkeen: “Taumatawhakatangihangakoauauotamateaturipukakapikimaungahoronukupokaiwhenuakitanatahu”, liekö kukaan osaa lausua tätä virheettä?  Nimi juontaa juurensa kylän historiassa tunnetusta hahmosta. Suomeksi tämä nimihirviö tarkoittaa “paikkaa, jossa Tamatea, isopolvinen mies, joka liukui, kiipesi ja nieli vuoria ja tunnettiin maannielijänä, soitti huilua rakastetulleen”

Seuraavana paikkaa kolme pitävä paikannimi on Pohjois-Walesissa toimivan Fairbourne Steam Railwayn promootio tarkoituksiin keksimä nimi, jonka tarkoitus oli lyödä sen kilpailija “nro 4”. Nimi koostuu 67 kirjaimesta: “Gorsafawddachaidraigddanheddogleddollônpenrhynareurdraethceredigion”, suomeksi se tarkoittaa “Mawddachin asema ja sen lohikäärmeen hampaat Northern Penrhyn Roadilla Cardigan Bayn kultaisella rannalla”. Fairbourne Steam Railway asema sijaitsee Gwyneddissä Pohjois-Walesissa. Hieno paikka, kannattaa piipahtaa vierailulla!

Sijalla neljä oleva “Llanfairpwllgwyngyllogogerychwyrndrobwlllantysiliogogogoch” on 58 kirjaimellinen paikka, joka sijaitsee niin ikään Pohjois-Walesissa Gwyddenissä. Se tunnetaan erityisesti rautatielippujen pituudesta. Suomeksi tämä tarkoittaa “Pyhän Marian kirkkoa valkoisen pähkinäpensaan onkalossa lähellä Pyhän Tysilon kirkon nopeaa pyörrettä lähellä Punaista luolaa.” Sen aitoudesta on usein kyseenalaistettu, sillä alkuperäisessä virallisessa nimessä on ainoastaan 20 ensimmäistä kirjainta. 1800-luvulla elänyt paikallinen räätäli oli huhujen mukaan keksinyt koko nimen kurillaan.

“El Pueblo de Nuestra Señora la Reina de los Ángelas de la Porciúncula” on espanjan kielinen nimi yhdysvalloissa olevalle suurkaupungille Los Angelesille, sijoittuen pisimmissä paikkojennimissä sijalle 5. Nimi koostuu jopa 57 kirjaimesta, mutta kääntöpuolena pituudelle voimme pitää Los Angelesille keksitystä lyhenteestä “LA”, mikä siitä myös yhden maailman lyhytnimisimmistä kaupungeista. Pisin paikannimi Amerikassa on lähellä Websteriä Massachuttsissa sijaitsevalla järvellä. Nimi on annettu paikalle intiaanien toimesta ja sen sanotaan tarkoittavan “Sinä kalastat omalla puolellasi ja minä omallani, eikä kukaan kalasta keskellä”. Nimi näyttää seuraavanlaiselta: “Chargoggagoggmanchaugagoggchaubunagungamaug”, siinä on yhteensä 43 kirjainta.

Kanadan pisin paikannimi on lyhyt joki new Brunswickin läheisyydessä. Se muodostuu neljästäkymmenestä kirjaimesta: “Lower North Branch Little Southwest Miramichi”, samalle jaetulle seitsemännelle ja kahdeksannelle sijalle tuuppaa itsensä myös New Mexicossa sijaitseva paikka nimeltään “Villa Real de Santa Fé de San Francisco de Asis”

Uusi-Seelanti mahtuu mukaan toistamiseen, kun 38 kirjainta sisältävä Uuden-Seelannin Hammer Springsin maorinkielinen nimi “Te Whakatakanga-o-te-ngarehu-o-te-ahi-a-Tamatea” sijoittuu sijalle yhdeksän. Nimessä toisena oleva sana tarkoittaa Tamateaan liittyvään taruun, jonka mukaan “tulta syöksevästä Tamateasta sinkoilevat kekäleet pudotessaan” kuumensivat lähteet. Nimi kirjoitetaan silloin tällöin väliviivojen kera ja toisinaan vain yhtenä sanana. Skotlannissa oleva paikka lähellä Aultanrynien ylämaita on nimeltään “Meallan Liath Coire Mhic Dhubhghaill”, se koostuu yhteensä 32 kirjaimesta. Nimi kirjoitetaan usein myös 30 kirjaimisena “Meallan Liath Coire Mhich Dhughaill”.

 

Etelänpoika matkaa lapin upeisiin maisemiin

Toivotan erittäin aurinkoista talvipäivää kaikille lukijoille! Tänään on hyvä päivä jakaa hieman ajatuksia ja kokemuksia viimeviikkoisesta reissustani lappiin, olihan se kerta kaikkiaan upeaa. Olen asunut koko ikäni Itä-Helsingissä, tarkemmin ottaen Kontulassa missä betoniset korkeat kerrostalot ovat vierivierin ja autojen pakokaasut jylläävät taukoamatta vuorokauden ympäri. Perheeni kanssa ajattelimme ottaa pienehkön irtioton arjesta ja suunnata viikon mittaiselle reissulle lappiin, leville. Matka starttasi tammikuun viimeisen viikon alussa, pakkasimme autoon toppavarusteita, hieman evästä pitkää matkaa varten ja tietysti reippaasti reissumieltä. Voin kertoa, että matka oli raastavan pitkä, ajeltuani noin 600km näin edessäni kyltin ”Tervetuloa Ouluun!”, tiesin että matkaa tästä olisi vielä melkein 400 kilometriä. Poikamme Teppo oli jo lopen väsynyt istumaan autossa vaikka olikin reissusta ennen matkaan lähtöä ehkä se kaikkein innokkain. Päätimme tehdä välistopin Ouluun ja vuokrata cumuluksesta hotellihuoneen, nukkua yön yli ja lähteä taas aamulla virkeänä kohti leviä.

Oulusta leville ajaessamme ihailimme upeita maisemia ja lumen runsasta määrää. Lunta oli valehtelematta toista metriä, metsään ei nähnyt kolmea metriä pidemmälle, sillä tuntui kuin tien vieressä olisi ollut vain isot lumivallit jotka puut muodostivat. Helsingissä lumenmäärä lähenteli enemmälti viittä senttimetriä. Auton mittari näytti että ulkona on kiperät 32 astetta pakkasta, huh eipä ole hetkeen tullut tämänmoisia lukemia vastaan. Leville päästyämme kurvasimme vuokraamamme mökin pihalle, kyseessä oli hirsimökki missä oli myös parvi, Teppo valtasi parven itselleen ensitilassa ja me vaimomme kanssa jaoimme makuuhuoneen alakerrasta.

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme levin laskettelukeskukseen, vuokrasimme välineet ja hyppäsimme rinteiden pauloihin. Teppo halusi välttämättä kokeilla lumilautaa, minä ja vaimoni otimme perinteiset sukset. Rinteitä oli yli 50 kappaletta ja maisemat tunturin päältä olivat henkeä salpaavat. Kävimme porukalla syömässä Tuikku nimisessä ravintolassa joka sijaitsee aivan levin huipulla, ruoka oli hieman tyyristä, mutta erittäin hyvää. Illalla mökille päästyämme, ajattelimme pistäytyä legendaarisella Hulluporo Areenalla. Siellä oli mukavan hulppea tunnelma sillä tupa oli lähes täynnä ja lavalla esiintyi Arja Koriseva. Itselleni Arjan musiikki ei ole koskaan oikein uponnut, mutta se kuuluu vaimoni suosikkeihin. Teppokin pääsi mukaan, sillä hän oli täyttänyt viime vuoden joulukuussa 18 vuotta. Arja Koriseva ei ollut myöskään hänelle se mieluisin esiintyjäsuosikki.

Loppupäivinä reissumme aikana vierailimme muun muassa isolla porotilalla, missä meille esiteltiin miten poroja ruokitaan. Niille tarjottiin erilaisia jäkäliä ja meille kerrottiin että porot syövät enemmän kesäisin jolloin he myös keräävät runsaasti vararavintoa talvea varten. Vaimoni oli kauhuissaan kun tilanpitäjä kertoi että jossain vaiheessa niistä tehdään paistia, olivathan ne jotenkin niin sympaattisia elukoita. Muutamana päivänä kävimme uudelleen myös laskettelemassa ja pistäytymässä erilaisissa kodissa paistelemassa makkaraa. Myös turistipuodissa piti piipahtaa ja ostaa kotiin hyllyn päälle muutama lappia muistuttava esine, olimmehan me turisteja siinä missä muutkin. Teppo oli mielissään reissun toiseksi viimeisenä päivänä, kun päätin vuokrata meille moottorikelkat, kävimme ajelemassa Ylläksellä asti jonne matkaa kertyi reippaat 60 kilometriä. Vaimoni ei uskaltanut lähteä matkaan, vaan hän päätti lähteä hiihtämään vuokraamillaan suksilla. Matka Levin ja Ylläksen välillä oli UPEA, en tule koskaan unohtamaan sitä, maisemat olivat niin hienot että niitä ei voi edes kuvitella, ennen kuin sen itse kokee.

 

Tässäpä tämä pieni tarina lyhykäisyydessään sitten olikin. Kaikkia yksityiskohtia en kyennyt tähän kiteyttämään, mutta toivon mukaan sait yleiskuvan siitä kuinka hieno elämys on reissata lappiin. Aina kun ei tarvitse lähteä ulkomaille etelän lämpöön, vaan voihan sitä tukea suomalaistakin matkailua vaikkapa näin lappiin reissaamalla.

Maailman hienoimmat matkakohteet!

Oletko aina haaveillut matkustavasi maailman hienoimpiin paikkoihin? Miltä kuulostaisi paratiisiloma esimerkiksi Malediiveilla? On satoja erilaisia matkakohteita, joiden olemassaoloa on todella vaikea edes käsittää! Pyrimmekin seuraavassa artikkelissamme listaamaan hieman yleisiä vinkkejä, ohjeita, sekä niksejä tuleville matkoillesi. Olemme toimituksemme kanssa reissanneet ympäri maailman, jo lähes 20 vuotta. Mikäli matkailu kiinnostaa, suosittelemme pysymään seurassamme!

Aloitamme matkamme aina niin tarunhohtoisesta Espanjasta. Espanjahan on täysin uskomaton maa, sillä siellä on niin erilaista kulttuuria, minne ikinä sitten kuljetkin! Varsinkin urheilun ystäville, (eritoten jalkapallon!) on kaikenlaista tekemistä tuossa ihanassa maassa! Voisimme hieman raapaista esimerkiksi Barcelonaa pintaa syvemmältä. Barcelonassahan pelaa yksi maailman kaikkien aikojen parhaita jalkapalloseuroja, FC Barcelona. Barcan kotipelit pelataan Camp Nou stadionilla, jonne mahtuu lähes 90,000 katsojaa! Tämä on todella iso stadium, eikä se suotta ole yksi euroopan hienoimpia nähtävyyksiä, kun puhutaan jalkapallosta! Camp Noulta löytyy myös esimerkiksi sen yhteyteen sijoitettu ostoskeskus. Ei ihan samanlaista taida nähdä HJK:n sonera-stadiumilla?

Espanjassa pääset siis nauttimaan kaikenlaisesta kulttuurista, niin viihteen, kuin esimerkiksi historiankin parissa. Lippujen hinnoista ei kannata huolehtia, nimittäin suurimpiinkin museoihin pääset vain muutamalla eurolla! Esimerkiksi jalkapallo-otteluihin (Ei barcelonan, tai Real Madridin tietystikään) pääset myös n. 20€:llä sisään! Todella halpaa, mikäli vertaat esimerkiksi suomen hintoihin. Myös janoisempia matkalaisia hemmotellaan, sillä kylmän oluen saat todella edullisesti, n. 2€:llä baarista! Lisää matkavinkkejä pääset lukemaan esimerkiksi osoitteesta: www.rantapallo.fi

Espanjan jälkeen olisikin varmasti kiva ottaa suunta kohti seuraavaa matkakohdettamme. Seuraava matkakohteemme löytyykin Egyptistä. Egyptissä tietysti lentokenttä (hurghada) on yksi hirveimpiä mitä olet koskaan nähnyt, mutta sen ei kannata antaa vaikuttaa lomaasi! Egypti on täynnä historiaa (pyramidit, muumiot, faaraot jne), sekä se on upean punaisen meren rannalla. Ennen kuin olet snorklannut punaisessa meressä, et voi sanoa että olet kokenut kaiken! Todella lämpimässä, sekä kristallin kirkkaassa vedessä on upeaa sukeltaa, sekä tutkia meren alta löytyviä aarteita. Egyptissä lämpötilat saattavat Elokuun lopulla yltää yli 40 celsiuksen, joten ajoitathan matkasi sen mukaan. Joko todella aikaisin keväällä, tai sitten myöhään syksyllä. Emme suosittele kuumimpaan aikaan Egyptiä, sillä tuo kuumuus on todella raskasta. Egyptissä ruokakulttuuri on myös todella mielenkiintoista, mutta pidäthän aina käsidesiä saatavilla, sillä et välttämättä halua ulkomailla sairastaa mahatautia! Tämä pätee lähes kaikkiin matkakohteisiin, sillä bakteerikanta on tietysti hyvinkin erilainen, mitä se on esimerkiksi suomessa.

Mikäli pitäisimme matkaajalle yleistä ohjekirjee, voisimme myös mainita yhden asian lentämisestä. Lennon ajaksi on varatta tarpeeksi aktiviteettia, sillä pitkät lentomatkat saattavat tylsistyttää kokeneemmankin matkaajan. Käsimatkatavaroihin on myös hyvä ottaa yksi vaatekerta mukaan, siltä varalta että matkalaukkusi ei löydä perille. Tätä tapahtuu tosiaan hyvin harvoin, mutta aina kannattaa varautua! Sanomattakin on myös selvää se, ettei passia, lompakkoa, avaimia tai vaikkapa puhelinta kannata jättää matkalaukkuun, juuri edellämainituista syistä.

Mikäli sinua kiinnostaa esimerkiksi matkaoppaana toimiminen, otathan meihin yhteyttä. Voit jättää pienen viestisi meille, alla olevaan kommenttikenttään. Jätäthän myös sähköpostiosoitteesi, jotta voimme vastata sinulle. Etsimme siis todella reipasta, kokeilemisenhaluista, sekä nuorta henkilöä, joka lähtisi valloittamaan maailmaa kanssamme!

Vastaamme kaikkeen palautteeseen muutaman päivän sisällä, niin nopeasti kuin vain pystymme. Mikäli sinulle tulee jotain lisäkysymyksiä, voit laittaa sähköpostia suoraan toimituksemme sähköpostiosoitteeseen.

Toivotamme sinulla mukavaa alkavaa talvea, sekä rauhallista joulun odotusta.

Matkakuumetta kenties?

Onko kenties matkakuume iskenyt? Jonnekin olisi kiva päästä, mutta ei ole ihan selvyyttä siitä, minne haluaisi lähteä? Esittelen sinulle muutaman paikan, jossa olen itse käynyt vuosieni varrella. Suosittelen pakkaamaan sandaaleita, sekä shortseja jo nyt, sillä matkakuume tulee varmasti nousemaan tämän luettuasi!

Aloitetaan matka aina aurinkoiselta Maltalta. Tämä pienen pieni saari välimerellä, on tunnettu ilmastostaan. Itseasiassa, Maltan ilmasto valittiin juuri MAAILMAN parhaaksi ilmastoksi. Eikä ihme, sillä kyseinen paikka on käytännössä paratiisi. Keskellä kesää saatat havahtua aamulla siihen, että ulkona paistaa aurinko täydeltä taivaalta, ulkona n. 30 lämmintä. Kesän kuumimpana sesonkina lämpötila saattaa kohota jopa yli 40 asteen! Paahtava kuumuus ei ole aina kivaa, siksi onkin kiva viilentyä välillä vaikka tuopin parissa.

Maltalla palvelu pelaa, sillä kuuluisalla ”Paceville” baarikadulla saatat löytää jopa useamman kymmentä erilaista ravitsemusalan liikettä. Käännettynä suomeksi: Siellä on todella paljon pubeja & baareja! Maltalla on myös upea historia, sillä saari oli todella kriittinen strateginen lentotukikohta toisessa maailmansodassa. On myös tämä pikkuinen ranskalaismies, Napoleon joskus vallannut Maltan. Maltalla pidetään erityisesti englantilaisista, sillä he vapauttivat saarivaltion muinoin Napoleonin hirmuvallasta.

Maltalla on lähes kaikki kiveä, et ihan hirveästi tule viherkasveja sieltä löytämään. Myös hiekkarannat ovat vähissä, mutta uintimahdollisuuksia on kyllä riittämiin. Kalliolle on useilla rannoilla rakennettu rappusia, joista kiipeäminen veteen onnistuu helposti. Turisteja Maltalla piisaa tuhansia, varsinkin alku, sekä loppukesästä. Loppukesän helteet saattavat kyllä olla liikaa jollekin, joka hieman verottaa turistikantaa. Maltalla asuu valtava määrä suomalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia, sekä tanskalaisia. Myös euroopan suurimmat peliyhtiöt sijaitsevat Maltalla. Näistä parhaimpia on tietysti vaikkapa MrGreen. Löysin muuten kyseisen sivuston ilmaiskierrosopas.com sivuston kautta. Siellä oli kattava opas, jonka johdosta kiinnostuin MrGreenistä. Hain heille jopa töihin, asuessani Maltalla!

Mikäli esimerkiksi netticasinobisnes kiinnostaa sinua, Malta on loistava matkailukohde. Töitä riittää pomminvarmasti kaikille halukkaille.

Seuraavaksi voisimme nopeasti käydä läpi vaikkapa Portugalin. Olin Portugalissa tuossa aivan muutama viikko sitten, ja kyseessä on todellinen turistin herkkukohde! Olin itse tälläisellä casinomatkalla, joten en hirveästi rannalla ehtinyt maata, mutta maana tuo kohde on todella hieno. Asustelin lissabonissa, joka on samalla Portugalin pääkaupunki. Portugalissahan puhutaan omaa kieltään, joka on ikäänkuin hyvin vahvaa espanjaa, murteella puhuttuna. Yleensä jopa espanjalaiset eivät ymmärrä Portugalin kieltä! Portugalissa näkemisen arvoisia kohteita on esimerkiksi Benfican peli. Tämä maan suurseura omaa legendaariset perinteet, sekä fanaattiset fanit. Yritin päästä katsomaan Benfica v Porto matsia, mutta liput olivat kuulemma loppuunmyytyjä ollut jo useamman kuukauden! Kannattaakin Portugalissa liikkuessa vähän katsoa minkä väristä paitaa laittaa missäkin kaupungissa. Jalkapallofanit ovat todellakin niin fanaattisia, että voivat erehtyä sinun kannattavan toisen kaupungin joukkuetta, paitasi värin vuoksi!

Matkailu avartaa, niinhän kaikki väittävät. Voin yhtyä tähän, sillä ulkomailla käyminen on todellinen intohimoni. Olen löytänyt matkan varrelta uskomattoman paljon ystäviä, suhteita, sekä kokemuksia. Suhteilla tarkoitan tietysti työhon liittyvää. Suhteenrajoitin, eli vaimo löytyy, joten tälläinen harrastus on jätettävä valitettavasti sinkkumiehille! Ai niin, Portugali & Malta, sinkkumiehille erinomainen kohde! Suosittelen lämpimästi, sillä kyseisissä paikoissa ei varmasti tule tylsää sinkkuna.

Mikäli kiinnostuit jommasta kummasta matkakohteesta, voit ottaa rohkeasti yhteyttä minuun, kerron mielelläni lisää!

Onnea matkojen varailuun!

Sinkkukohteet

Olemme saaneet paljon pyyntöjä siitä, että meidän tulisi kertoa mistä löytyy parhaimmat kohteet sinkkumiehille. Mukavaa että olemme saaneet niin paljon palautetta ja kiitos kaikista kannustus sähköposteista. On mukavaa huomata, että meidän artikkeleita todella luetaan.

Haluaisin aloittaa tämän artikkelin puinnin sillä, että sinkkumiehille ja naisille on olemassa todella paljon mahtavia kohteita. Jos olet bile hirmu, saattaa paras kohde olla sinulle sitten Ibiza. Jos haluat käydä vain auringon alla, voit käydä vaikka tutustumassa Italian sisilaan. Jos olet sinkkumies ja kaipaat vähän toimintaa, saattaa Thaimaa olla juuri sinulle se paras kohde. Myös sinkkunaisille Thaimaa on todella hieno matkakohde. Siellä on paljon tekemistä ja aurinkoa riittää varmasti riittävästi jokaiselle. Siellä on vielä suhteellisen halpaa, vaikka hintataso onkin viime vuosien aikana noussut huomattavasti. Yksi huono puoli Thaimaassa on uhkapeli kielto. Siellä ei saa harrastaa vedonlyönti, casino peli tai pokeri pelejä. Nämä ovat täysin kiellettyjä oikeasta rahasta. Jos rakastat casino bonus tarjouksia, talletusbonus tarjouksia ja ilmaiskierroksia, et niitä tule kyllä Thaimaasta löytämään. Myös kaikki pelisivustot ja netticasinot ovat tyystin kielletty siellä. Thaimaassa on tällä hetkellä täysi uhkapeli kielto voimassa ja se koskee niin paikallisia kuin sitten turistejakin. On kuitenkin olemassa paikkoja ja internet yhteyksiä, joilla voit pelata netticasinoilla. Mutta nämä pelisivustot eivät ole Thaimaalaisia.

Myös Bulgaria on hyvä kohde. Siellä on paljon pohjoismaalaisia turisteja aina käymässä. Siellä on paljon mukavia kapakoita, pubeja ja yökerhoja. Sieltä sinkkumies ja sinkkunainen löytää aina seuraa kuin seuraa. Kannattaa kuitenkin olla aina silmät tarkkana ettei lompakkoa viedä. Bulgariassa on mukavia rantoja ja paljon myös nähtävää!

Euroopassa mahtavia kohteita

Tapetilla on ollut todella monia mielenkiintoisia aiheita ennen kaikkea mitkä uudet lomakohteet ovat tällä hetkellä parhaita. Yksi todella mielenkiintoinen lomakohde on ilman muuta Kroatia. Tämä uusi lomakohde on todella kasvanut todella suureksi viimeisten vuosien aikana. Monet muistavat vielä kaikki nämä buumit jotka olivat aiemmin. Bulgariassa kaikki varmasti muistavat ajan, jolloin kaikilla oli todella kova hinku päästä Bulgarian auringon alle. Sunny Beach oli lomakohteen nimi. Sitä luokiteltiin jopa paratiisiksi monien osalta. Tämä buumi on kuitenkin viime vuosien aikana laantunut hieman. Bulgaria on kuitenkin ihana maa ja Sunny Beach on todella mahtava paikka. Itse olen edelleen kyseisen paikan suosiossa.

Toinen mielenkiintoinen ja nähtävä paikka on ilman muuta Kroatia. Heillä on monia mahtavia ja fantastisia rantoja. Heidän kulttuuri on todella mahtavaa ja suurin osa asioista on kyseisessä maassa todella halpaa. Heillä on kuitenkin jonkin verran asenne ongelma, kun kohtaavat turistin. Monet ovat todella mahtavia henkilöitä, mutta heidän joukossaan piilee myös paljon varkaita. Nämä eivät tietysti ole mukavia asioita turistien osalta. Olen itse ollut aina sitä mieltä, että matkustan vain maihin joissa on turvallista. Se on kaiken A ja O. Se on hyvä muistaa, että jos joskus lähtee ulkomaille niin valitsee turvallisen maan aina. Sama pätee pelisivustoilla ja pelialalla. On olemassa monia pelisivustoja, jotka tarjoavat huikeita casinobonus tarjouksia. Heillä kuitenkin talletukset pelaavat hyvin, mutta kotiutukset eivät. Ole aina tarkkana kun valitset netticasinoa ja casinobonus tarjousta. Kannattaa aina valita pelisivusto turvallisen suosittelijan kautta. Monet hyvät suosittelijat tarjoavat myös mahtavia ensitalletusbonus etuja, ilmaiskierroksia ja talletusbonuksia. Pidä aina se mielessä!